Vuonna 2010 Ranskassa ilmestynyt A Cat in Paris -animaatio yhdisteli film noir -dekkarielokuvia moderniin lasten maailmaan. Oscar-ehdokkuudella palkitun animaation luoneet Folimage-studio, ohjaaja Jean-Loup Felicioli ja ohjaaja-käsikirjoittaja Alain Gagnol ovat yhdistäneet jälleen voimansa Aavepoika-animaatiossa, joka jatkaa edeltäjänsä tyylitellyllä linjalla.
New Yorkissa asuva yksitoistavuotias Leo (Gaspard Gagnol) haaveilee poliisin ammatista ja supersankarina olosta. Hänen unelmiaan varjostaa kuitenkin vakava sairaus, jonka takia hän joutuu sairaalaan hoitoon päiväkausiksi. Samaan aikaan sairaalaan tuodaan satamapoliisi Alex Tanner (Édouard Baer), jonka jalka on murtunut työtehtävien melskeessä. Puolikuntoisen kaksikon parannellessa vammojaan viekas gangsteri ottaa kaupungin haltuunsa ja uhkaa levittää tietokoneviruksen verkkoon ellei hänelle makseta miljardin dollarin lunnaita vuorokauden kuluessa.
Alfred Hitchcockin legendaarista Takaikkunaa muistuttavassa tilanteessa pyörätuoliin kahlittu Tanner haluaa estää gangsterin aikeet ja saa avuksensa Leon, joka pystyy muiden huomaamatta irtautumaan ruumiistaan ja leijailemaan seinien läpi aaveen lailla. Leon toimiessa Tannerin silminä ja korvina sairaalan ulkopuolella Tanner kokoaa gangsteripalapelin palasia sairaalahuoneessaan.
Retro-sarjakuvien ja mustavalkoisten salapoliisielokuvien vaikutus näkyy tarinan lisäksi elokuvan upeassa, omaperäisessä ulkoasussa. Dramaattiset varjot, raidat ja kulmat lisäävät vanhan ajan tuntua art decon henkeen, ja visuaalisesti elokuva onkin hyvin huolitellun näköinen. Jokainen valkokankaalle heijastettu kuva on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia joita ihaillessa itse tarinan seuraaminen välillä unohtuu.
Tyylikkään toteutuksen rinnalla on kuitenkin pakko todeta, että elokuvasta jää vähän sekava kuva. Se on toisaalta perinteinen gangsteritarina, toisaalta nuoren pojan kasvudraama ja joukkoon on lisätty vielä rippeitä fantasia- ja tieteiselokuvistakin. Siinä missä gangsteritarina tuntuu supersankariviittauksineen jo vähän kliseiseltä tusinatavaralta, ajatus nuoresta aavepojasta liihottelemassa elämän ja kuoleman välimaastossa tuntuu omaperäisemmältä idealta. Sille olisi voinut antaa enemmän painoarvoa lopullisessa elokuvassa.
Tarina olisikin hyötynyt muutamasta lisämuokkauksesta ja fokuksen hiomisesta. Vaikka draamankäänteitä viritellään tasaisesti ja ennakko-odotuksia herätellään kiitettävästi, lopulliset käänne- ja ratkaisukohdat tuntuvat välillä latteilta ja ennalta arvattavilta. Toki yksi lapsille suunnatun animaation haasteista on pitää tarina selkeänä samalla, kun se viihdyttää vanhempiakin, mutta lukuisan pienemmän käänteen sijasta pitäytyminen muutamassa isommassa ja järisyttävämmässä mullistuksessa olisi voinut toimia paremmin.