Päivän tv-tarjonnassa on suosittu vuoden 2000 komedia Perhe on painajainen, joka nousi aikanaan suureen menestykseen sekä katsojien että kriitikoiden keskuudessa. Elokuva on myös suoratoistopalvelussa Disney Plus.
Elokuvassa sairaanhoitaja Greg Focker aikoo kosia tyttöystäväänsä Pamia. Suunnitelma ei kuitenkaan etene aivan mutkattomasti, sillä ensin hänen täytyy saada Pamin isän hyväksyntä, ja se on tehtävä, joka osoittautuu huomattavasti odotettua vaikeammaksi.
Päärooleissa nähdään Robert De Niro ja Ben Stiller, ja sivurooleissa esiintyvät muun muassa Teri Polo, Blythe Danner sekä Owen Wilson. Elokuvan on ohjannut Jay Roach.
Robert De Niro halusi elokuvaan lisää kohtauksia Mr. Jinx -kissan kanssa. Hän viihtyi karvakaverin seurassa niin hyvin, että leikki sen kanssa myös ottojen välissä.
Lisäksi elokuvassa on hauska kohtaus nopeasti vaihtuvista liikennevaloista. Valot vaihtuivat niin nopeasti, että kohtaus jouduttiin käsikirjoittamaan uudelleen nykymuotoonsa. Alkuperäisessä versiossa oli tarkoitus tehdä viittaus elokuvaan Ronin, jossa De Niro näyttelee pääroolia.
Kerrottakoon vielä, että Varietyn mukaan leffa oli saada eri nimen. Elokuvan nimeksi jäi Meet the Fockers, mutta sen vuoksi leffa oli saamassa korkean R-ikärajan, koska Focker-nimi kuulosti liikaa kirosanalta ”fucker”. Tekijöiden pitikin etsiä joku henkilö, jonka nimi oli oikeasti Focker, jotta ikäraja saatiin alemmas.
Leffa tuotti 55 miljoonan dollarin budjettinsa takaisin vain 11 päivässä, ja se nousi vuoden 2000 tuottoisimpien elokuvien joukkoon, ansaiten maailmanlaajuisesti yli 330 miljoonaa dollaria.
Elokuva sai myös myönteisen vastaanoton sekä kriitikoilta että yleisöltä, ja se voitti useita palkintoja. Ben Stiller voitti roolistaan kaksi komediapalkintoa, ja elokuva valittiin vuoden 2001 People’s Choice Awards -gaalassa suosituimmaksi komediaksi.
Elokuvan Metacritic-arvosana on luvussa 73. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Pe 1.5.2026 klo 11.50, TV5
- Su 3.5.2026 klo 12.50 · Kutonen
Lue myös: Scorsese halusi Robert De Niron Jeesuksen rooliin – Kertoo, miksi vastasi ei
Lue myös: Robert De Niron sarjamurhaajaleffa sai ensi-iltapäivänsä
