Liisa Ihmemaassa on nautittava satu

Post image for Liisa Ihmemaassa on nautittava satu
14:00 - 11.03.2010

Liisa Ihmemaassa on nautittava satu










Ohjaaja Tim Burtonilla on maagisia voimia, joilla hän taikoo jokaiselle elokuvalleen täysin omannäköisensä sydämen. Lewis Carrollin rakastettuihin kirjoihin pohjautuva Liisa ihmemaassa muuttuu ohjaajan käsissä kuvastoltaan ylitsepursuavaksi, mukaansatempaavaksi seikkailuksi, jollainen onnistuu vain Burtonin kaltaiselta visionääriltä. Kyseessä ei ole uusinta klassikkosadusta, vaan tarina sijoittuu myöhäisempään ajankohtaan. Näin mukaan on saatu myös aikuisemmille katsojille suunnattuja hetkiä.

Mia Wasikowska on 19-vuotias Liisa, joka palaa 13 vuoden jälkeen mielikuvitukselliseen Ihmemaahan. Unena pitämänsä edellisen vierailun tutut hahmot ovat edelleen paikalla – Kaalimato (äänenään Alan Rickman), Tittelityy ja Tittelitom (Matt Lucas), Valkoinen Kani (Michael Sheen), Irvikissa (Stephen Fry) sekä tietenkin Johnny Deppin nautinnollisen viihdyttävällä tavalla esittämä Hullu Hatuntekijä.

Liisan poissa ollessa Punainen kuningatar (Helena Bonham Carter) on kasvattanut hirmuvaltaansa, ja päänsä on menettänyt moni kansalainen. Kapinaliike nostaa päätään, ja lopulta myös epäileväinen Liisa päätyy taistelemaan eteerisen kauniin Valkoisen kuningattaren (Anne Hathaway) riveissä isopäistä valtiatarta vastaan.

Liisa ihmemaassa on yksinkertaisesti rakastettava elokuva. Se ihastuttaa hullunkurisilla ja sympaattisilla hahmoillaan sekä visuaalisuudellaan, jossa Burton yhdistää Jali ja suklaatehtaan (2005) yltäkylläisen värikkyyden ja Corpse Briden (2005) synkän goottitunnelman. Tuloksena on täydellisen nautittava satu hyvän ja pahan välisestä taistelusta – jossa hyvän ja pahan raja on häilyvä, mutta hyvyys saa aikaan hyvyyttä.

Äärimmäisen hienoa on myös se, että kerrankin Hollywoodin suurtuotannon pääosassa uskottavana sankarina on älykäs ja itseensä luottava nuori nainen.

Päivi Laajalahti

Tähdet: ★★★★★

Liisa Ihmemaassa
Alice in Wonderland
YHDYSVALLAT 2010
OHJAUS Tim Burton
KÄSIKIRJOITUS Linda Woolverton, perustuu Lewis Carrollin kirjoihin
PÄÄOSISSA Mia Wasikowska, Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Anne Hathaway, Crispin Glover
GENRE Fantasia / seikkailu
IKÄRAJA 11
KESTO 1 t 50 min
ENSI-ILTA 12. maaliskuuta

  • Toffe

    Liisa ihmemaassa OK, mutta 3D osuus jäi todella vajaaksi…

  • jAcoB

    Aivan mahtava pätkä, kaunis ja tosiaan erilainen elokuva Burton-tyyliin! Näyttelijät tekevät todella hyvät suoritukset, Deppistä lähtien.

  • repukka

    Vanhakin virkistyy tämän parissa

  • {mila}

    Hieno ja visuaalinen elokuva. Burton-Depp-Bonham Carter -yhdistelmä ei ikinä jätä kylmäksi.

  • Oski

    Tämä leffa ostetaan omaksi, kunhan ilmestyy kauppoihin. Tätä katsoo koko perhe.

  • Olli

    Matt Lucas naurattaa roolissa kuin roolissa! Muuten jäi kyllä aika vaisuksi… “Ihan kiva” -osastoa

  • Tz

    Odotin enemmän, oli lähinnä “ihan kiva”… Ei vakuuttanut.

  • viiru

    no joo..ihan hyvä.

  • tinttinen

    Katsomisen arvoinen leffa, aikuisille mielekkäämpi kuin perus disneyn piirretty versio.

  • Cherry

    Kävin katsomassa, koska Liisa Ihmemaassa oli lempisatuni pienenä. Ajattelin tämän olleen uusintaversio, mutta olikin ikään kuin jatko-osa. Ihan hyvä, mutta jätti vähän kylmäksi.

  • tiiti66

    Tuo 3D -osuus ei tosiaan mitenkään erityisesti vaikuttanut, mutta muuten elokuva oli kyllä ihan viihdyttävä.

  • http://- sinttuli

    Millon toi tulee kauppoihin voisko joku kertoa koska mul on ihan hirvee pakkomielle saada se

Sukella elokuvien maailmaan Facebookissa
40 tuoreinta uutista