Ei typerä nimi elokuvaa pahenna, varsinkin jos mukana on pornolegenda ja Vain elämää -Pauli

14.11.2013 13:53

Pienen pojan kastepäivä alkaa hyvin vuonna 1973. Mutta kun vanhempiensa pitkään ja hartaasti odottama poika on saanut nimen, kaikki muuttuu. Onnelliselta vaikuttava äiti lähtee käymään ulkona ja katoaa jälkiä jättämättä lumipyryyn. Lapsen kastanut kirkkoherra näkee samana iltana jotain, josta ei halua puhua kenellekään.

Teksti: Jouni Vikman

15 vuotta myöhemmin Anselmi on teini-iässä. Kapinointi, vanhempien ja auktoriteettien kyseenalaistaminen ja hormonimyrsky niin kropassa kuin mielessä ovat ikään kuuluvia normaliteetteja. Anselmista kuitenkin tuntuu, että hänen kropan karvoituksessaan ja teiniangstisessa erilaisuuden tunnussaan on jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Saadakseen vastauksen itseään koskeviin kysymyksiin Anselmi ryhtyy selvittämään äitinsä kohtaloa. Teinin yksinhuoltajaisälle suunnatut itsesääliset ”häpesiköhän hän minua” -pohdinnat johdattavat kuitenkin odottamattomien salaisuuksien äärelle. Kirkkoherran suulla kuullaan olennainen kysymys: Miksi minusta tuli tällainen?

Anselmi, nuori ihmissusi on todellinen independent-tuotanto. Niin tuottaja Mikko Soukkala, ohjaaja Matti Pekkanen kuin Anselmin vanhempia esittävät Sami Palolampi ja Liisa Ruuskanen ovat ensi kertaa pappia kyydissä. Kyseistä kirkkoherraa näyttelevä Pauli Hanhiniemellä on musiikkibisnestaustansa lisäksi kokemusta muutamasta elokuvastakin. Nimiosaa näyttelevä Aleksi Holkko on piipahtanut näyttelemässä tarjoilijaa yhdessä Helsingin herra -sarjan jaksossa.

Soukkala kiitteleekin nimenomaan tekemisen ja tekijöiden talkoohenkeä, ja antaa erityiskiitokset Pohjois-Hämeessä sijaitsevan Killinkosken kyläyhteisölle ja kirkolle tuesta projektia kohtaan. Hänen mukaansa Palolammen jo 1990-luvulla keksimä nimi oli ”typerin koskaan”, eikä hän olisi uskonut, että siitä syntyy elokuva, joka ei ole tehty pelkällä b-elokuvan roiskutusmentaliteetilla.

Pekkanen puolestaan mainitsee juuri nimen ”typeryydessään liikkeellepanevana voimana”. Elokuvaa lähdettiin sen perusteella tekemään hauskanpitoprojektina, vaikka lopputuloksen alkaessa saada muotoaan sitä pidettiin jopa painolastina. Siinä vaiheessa nimestä oli kuitenkin tullut jo erottamaton osa elokuvaa. ”Nimi kertoo, mistä elokuvassa on kyse”, Pekkanen toteaa.

Budjetti ei siis välttämättä ole suuri, mutta kunnianhimo on korkealla.

Ja jos ei kotimainen independent-tuotanto muuten kiinnosta, niin tekijät ovat saaneet houkuteltua mukaan tänä vuonna 60 vuotta täyttäneen aikuisviihdelegenda Ron Jeremyn!

Anselmi, nuori ihmissusi tulee ensi-iltaan 24. tammikuuta. Elokuvasta on juuri julkaistu tiiseri:

 

Lisää luettavaa