Dokumentti edesmenneestä laulajatähdestä Amy Winehousesta nousi Cannesin tämän vuoden kohutuimpien ja kiitellyimpien elokuvien joukkoon. Ohjaaja Asif Kapadia kertoo, mitkä olivat suurimmat haasteet Amy-dokumentin tekemisessä.
Teksti: Tuomas Riskala, Cannes
Kuva: James McCauley / REX
Dokumentti Amy Winehousesta oli valtavan työurakan hedelmä, kertoo Asif Kapadia Cannes-hotellin ravintolassa.
– Tärkeintä oli saada kaikkien hyväksyntä. En olisi ryhtynyt tähän ilman perheenjäsenten tukea. Sen antoivat minulle projektin alussa niin Amy Winehousen vanhemmat, ex-mies kuin läheisimmät ystävätkin. Toiseksi tärkeintä oli saada kaikki faktat kohdalleen. Niinpä päädyin tarkistamaan ja tarkistamaan jokaisen tiedonmurusen ainakin kolme kertaa.
Amyn tekeminen oli valtava taiteellinen riski. Kapadia myöntää sen, mutta kiirehtii toteamaan, ettei olisi sitoutunut projektiin, ellei olisi ollut täysin varma dokumentin tärkeydestä.
– Minä en valinnut Amya, vaan hän valitsi minut. En koskaan oikein tajunnut, miksi hänen elämänsä päättyi niin nopeasti ja traagisesti. Varttuessani Lontoossa Amy olisi voinut olla kanssani samalla luokalla tai olisin voinut tutustua häneen bileissä. Hän oli klassinen naapurintyttö, täynnä elämää. En ikinä ymmärtänyt, mitä oikein tapahtui. Niipä ryhdyin tekemään dokumenttia puhtaalta pöydältä, ilman ennakkokäsitystä. En tehnyt käsikirjoitusta, vaan elokuva kehittyi sitä mukaa, kun tapasin hänen läheisiään.
Amyn tuotanto sai alkunsa vuoden 2012 lopulla, kun Winehousen levy-yhtiönä tunnettu Universal Music Group otti yhteyttä Kapadiaan ja tämän tuottajaan James Gay-Reesiin. Kaksikon edellinen pitkä dokumentti, BAFTA-palkittu F1-henkilökuva Senna (2010), oli valtava menestys, joka oli poikinut Kapadialle lukuisia tarjouksia uusien urheiludokumenttien tekemisestä.
Universal tarjoutui rahoittamaan dokumentin ja lupasi Kapadialle oikeuden lopulliseen leikkaukseen. Sopimus sisälsi myös oikeuden käyttää artistin musiikkia, johon kuului ennen julkaisematonta materiaalia.
Kapadia tapasi elokuvaa varten 80 ihmistä, joiden kanssa hän teki yli sata haastattelua. Monelle laulajatähden kuolema oli yhä arka ja traumaattinen aihe, josta puhuminen vaati hyvin sensitiivisen ympäristön.
– Suurin osa haastatteluista tapahtui soholaisessa äänitysstudiossa, jossa ei ollut ketään muuta paikalla. Ei kameraa, ei tuotantoryhmää, vain minä, miksaaja ja haastateltava. Himmensin valot ja laitoin mikrofonin päälle. Joskus jopa istuimme täysin pimeässä. Se oli tapa, jolla sain Amyn läheiset avautumaan aiheesta, joka oli heille yhä äärimmäisen rankka ja ahdistava. Haastatteluista muodostui terapiaistuntoja, Kapadia määrittelee.
Vaikka haastattelut olivat välillä henkisesti vaativia, Kapadian mukaan kukaan ei koskaan kävellyt kesken ulos studiosta.
– Jokaisella oli murtumispisteensä, mutta se ei ajanut heitä ulos haastattelusta. Pitää muistaa, että moni heistä oli pitänyt kaiken surun ja pahan olon sisällään jo pitkään ja sen ulos saaminen oli puhdistavaa. Luottamuksen rakentaminen kesti pitkään, eikä kukaan suostunut heti mukaan, Kapadia paljastaa.
Yksi Kapadian suurimmista voitoista oli luottamuksen rakentaminen laulajan ensimmäiseen manageriin, Nick Shymanskyyn, ja hänen kahteen tärkeimpään lapsuudenystäväänsä, Juliette Ashbyyn ja Lauren Gilbertiin. Heidän yksityisistä arkistoistaan ohjaaja sai käsiinsä tuntikaupalla mittaamattoman arvokasta videomateriaalia, joka on kuvattu ennen Winehousen kuuluisuutta. Niissä esiintyvä nuori ja viaton Amy valaa pohjan emotionaalisesti järisyttävälle dokumentille.
Dokumentissa kuullaan asioita ja todistuksia, jotka ovat saaneet laulajan isän, Mitch Winehousen, raivoihinsa. Cannesin maailmanensi-illan kynnyksellä Winehouse antoi lausunnon, jonka mukaan dokumentti sai hänet voimaan pahoin ja että ”Amy olisi elokuvasta raivoissaan”.
Syy on siinä, että Kapadian elokuva paljastaa Mitch Winehousen käyttäneen tytärtään taloudellisesti hyväksi ja muun muassa estäneen tämän päihdevieroitukseen menemisen, ilmeisenä huolenaan rahahanojen sulkeutuminen. Myös laulajan ex-mies Blake Fielder-Civil paljastuu todelliseksi iljetykseksi, joka kustansi huumeriippuvuuttaan vaimonsa rahoilla ja syvensi samalla Amyn yhä pahenevaa omaa riippuvuutta ja psyykkisiä ongelmia.
– Yleisö saa vetää elokuvasta omat johtopäätöksensä. Haastattelin Mitch Winehousea kaksi kertaa. Nähtyään valmiin elokuvan hän hermostui muutamasta osuudesta niin paljon, että minä ja tuottajani jopa harkitsimme hetken niiden poistamista. Onneksi emme kuitenkaan taipuneet, sillä nyt olen varma, että kerroimme vain totuuden. Meidän piti saada elokuvasta niin rehellinen kuin mahdollista. Tunsin olevani sen velkaa Amylle ja kaikille äänensä elokuvaan antaneille. He kaikki luottivat minuun.
Kapadia kertoo samastuneena Amyyn vahvasti dokumenttia tehdessään. Ohjaajan mukaan laulajatähden arkielämä oli todella vaikeaa, mikä selittää osaltaan itsetuhoista käytöstä.
– Amy ei kokenut oloaan turvalliseksi, sillä hänen ympärillään oli paljon jännitteitä ja ristiriitoja. Tutkiessani materiaalia tajusin, kuinka moni hänen ystävistään ja perheenjäsenistään vihasi toisiaan. He eivät koskaan kokoontuneet hänen ympärilleen yhtenä ja yhtenäisenä tukijoukkona. Amy oli lopulta hyvin yksinäinen, mikä ruokki hänen masennustaan ja päihderiippuvuuttaan, Kapadia määrittelee.
Ohjaaja sanoo halunneensa myös puhdistaa Winehousen julkisuuskuvaa etsimällä ja esittelemällä kaiken huume- ja viinanhuuruisen lööppisekoilun takaa löytyvän nuoren, haavoittuneen ja hukassa olleen ihmisen.
– Media muokkasi Amysta hyvin yksiulotteisen kuvan, jossa ei enää ollut lopulta muuta jäljellä kuin päihteet ja itsensä julkinen nöyryyttäminen. Muistan kuinka eräskin henkilö totesi minulle, että kuinka viitsit tehdä elokuvaa narkkarista? Olin äimistynyt. Kuinka joku voi tuomita jonkun noin sokeasti ilman henkilökohtaista kontaktia, vain pelkän julkisuuskuvan perusteella? Tässä on yksi syy, miksi halusin tehdä dokumentin Amysta: näyttää, että hän oli vielä pelkkä lapsi.