Pixarin hittianimaatio Nemoa etsimässä saa jatkoa

19.7.2012 23:47

Parhaan animaation Oscarin voittanut Nemoa etsimässä (2003) saa jatkoa. Uutta meriseikkailua työstää ykkösestäkin vastannut Andrew Stanton.

Muun muassa kaikki Toy Storyt käsikirjoittanut ja Nemon lisäksi WALL-E:n ohjannut Stanton palaa juurilleen animaation pariin parahiksi flopanneen näytelmäelokuva John Carterin jälkimainingeissa.

Stanton ohjaa Nemon paluun Victoria Strousen käsikirjoituksesta. Valtamerille palataan noin vuonna 2016.

Alkuperäisen elokuvan pääosaääninä kuultiin Alexander Gould ja Ellen DeGeneres.

Pixarilla valmistellaan Nemo 2:en ja kolmen uuden alkuperäisidean lisäksi myös Toy Story -sarjan ja Monsterit Oy:n (2001) jatko-osia. Arvostetun animaatiostudion tulevaisuus onkin kyseenalainen: onko Pixarilta jatkossa luvassa silkkaa rahastusta tutuilla hahmoilla vai oikeasti omaperäisiä, vielä kertomatta jääneitä tarinoita?

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa