Mainos: Yrityslainan hakeminen ja kilpailuttaminen ilmaiseksi

Tiesitkö että yrityslainan kilpailuttaminen on ilmaista?

25.1.2024 11:30

Mainos: Yrityslaina.com

Oletko harkinnut yrityslainan hakemista yritystoimintasi tukemiseksi? Et ole yksin. Yhä useampi suomalainen yrittäjä ottaa vuodesta toiseen yrityslainaa. Se on hyväksi todettu tapa kehittää omaa yritystä nopeampaan tahtiin kuin muuten olisi mahdollista.

Yrityslainan hakemisesta ei kannata luopua ainakaan siksi, että kyseessä olisi liian työläs prosessi. Lainaa osaa hakea netin kautta kuka tahansa, eikä ylimääräistä vaivannäköä todellakaan tarvita. Yrittäjän ei tarvitse perustella lainahakemustaan tänä päivänä erityisen tarkasti. Riittää, että selvillä on pari perusjuttua, kuten lainan käyttötarkoitus ja se, paljonko lainarahaa tarvitaan. Jo näillä tiedoilla pääsee pitkälle.

Laina kannattaa myös kilpailuttaa esimerkiksi yrityslaina.com -sivustolla, jotta ei joudu maksamaan turhasta. Yrityslainan kilpailuttaminen onnistuu netissä ilmaiseksi, mikä on yrittäjän kannalta tietysti erinomainen asia. Lainasta maksetaan vasta sitten, kun se on otettu, ei sekuntiakaan aiemmin.

Milloin yrityslainan hakeminen kannattaa?

Oli prosessi sitten kuinka nopea ja ilmainen tahansa, tärkeämpi kysymys on yrityslainan kannattavuus. Lainaraha ei automaattisesti takaa onnea ja voi pahimmillaan johtaa jopa liian löysään rahankäyttöön. Siksi jokaisen yrittäjän tulee ensitöikseen analysoida, sopiiko yrityslaina omaan tilanteeseen ja miksi.

Vaikka yrityslainaa ei siis kannata hakea hetken mielijohteesta, ei lainan ottamista kannata myöskään pelätä. Yrityslaina on monessa tapauksessa erittäin hyvä apukeino, jolla voi selvitä helposti sellaisista tilanteista, jotka muuten aiheuttaisivat paljon harmaita hiuksia. Oikein käytettynä lisärahoituksen odotusarvo nousee korkokuluista huolimatta vahvasti positiivisen puolelle.

Hyviä syitä hakea yrityslainaa:

  • Yrityksen toiminnan kehittäminen
  • Yrityksen perustuskulujen kattaminen
  • Sesongin ulkopuolisen ajan lisärahoitus
  • Uuden projektin rahoittaminen
  • Yllättävien kulujen selvittäminen

Kuten yllä olevalta listalta voi huomata, yrityslainan hakeminen sopii hyvin monenlaisiin tilanteisiin. Koska lainarahaa saa nykyään niin nopeasti, voi yrityslainaa käyttää myös silloin, kun rahantarve on äkillinen ja yllättävä. Tukalissa tilanteissa apunaan voi käyttää myös yritysluottoa, joka soveltuu lyhytaikaiseksi lainaratkaisuksi mainiosti.

Tavallisesti yrityslainaa otetaan kuitenkin suunnitellusti. Ehkäpä käsilläsi on uusi projekti, joka vaatii lisärahoitusta? Yrityslainan avulla voit hankkia tarvittavat työkalut ja tarttua toimeen, vaikka firman kassassa ei ylimääräistä juuri sillä hetkellä olisikaan. Tai ehkä olet suunnitellut firman toiminnan edistämistä uusien aluevaltauksien merkeissä? Yrityslainaa ottamalla voit jatkaa tavallista liiketoimintaasi ja ottaa seuraavan askeleen hallitusti lisärahoituksen avulla.

Yrityslainan pelisäännöt ja kulut selvitetään aina huolellisesti lainaa ottaessasi. Arvioi oma tilanteesi lainan ehtojen mukaan ja katso, onko yrityslaina tai esimerkiksi rakennuslaina sopiva valinta sinun yrityksellesi.

Miten yrityslainaa haetaan?

Jos päätät lähteä tutustumaan yrityslainoihin tarkemmin, on sinun ensimmäiseksi päätettävä, kuinka suuren lainasumman haluat. Ei ole järkeä pyytää enempää lainaa kuin tarvitset, sillä jokaisesta lainatusta eurosta on maksettava korkoa. Yritä siis minimoida lainasumma, mutta lainata kuitenkin tarpeeksi, jotta lainarahat riittävät suunniteltuun käyttöön.

Kun olet valinnut lainasumman, pääset valitsemaan lainan takaisinmaksuajan. Tämä laina-aika voi olla mitä tahansa muutamasta kuukaudesta aina 20 vuoteen asti, joten voit muokata lainasta pitkälti juuri sellaisen kuin haluatkin. Muista kuitenkin, että nopeampi takaisinmaksu tietää aina pienempiä korkomenoja. Liian suuria kuukausieriä ei silti kannata hyväksyä, jotta lainanmaksu pysyy hallittuna.

Tehtyäsi arvion lainasummastasi ja haluamastasi laina-ajasta voit täyttää hakemuslomakkeen. Siinä pyydetään sinun henkilökohtaisia tietojasi, kuten nimi, osoite ja niin edelleen. Lisäksi hakemuksen tekemiseen vaaditaan Y-tunnus sekä joitakin tietoja yritystoiminnastasi. Näitä tietoja ovat muun muassa liikevaihto, toimintavuodet sekä toimiala.

Sillä ei ole merkitystä, millainen yritys on pohjimmiltaan kyseessä. Yrityslainaa myönnetään netissä ilman vakuuksia kaikenlaisille yrityksille. Oli kyseessä sitten osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö tai vaikka yksityinen elinkeinonharjoittaja, jokaiselle löytyy varmasti sopiva yrityslaina. Hakijan luottotietojen on tosin oltava kunnossa, muuten lainaa on vaikeampi saada.

Näin kilpailutat yrityslainasi ilmaiseksi

Koska rahoitusalalta löytyy nykyään niin paljon vaihtoehtoja, kannattaa yrityslaina ehdottomasti kilpailuttaa, ennen kuin tarttuu mihinkään lainatarjoukseen. Näin lainasi hinta pysyy mahdollisimman matalana.

Yrityslainan kilpailuttaminen esimerkiksi yrityslaina.io vertailussa on todella sujuvaa, sillä se käy aivan samaan tapaan kuin yrityslainahakemuksen täyttäminen ylipäätään. Tekemällä lainahakemuksen voit kilpailuttaa lainasi automaattisesti, sillä hakemus lähetetään rahoitusalan ammattilaisten käsiteltäväksi. He käyvät läpi kaikki arvostetut rahoituslaitokset ja pankit, joilta lainaa voisi saada. Sen jälkeen saatuja tarjouksia vertaillaan keskenään, ja niistä lähetetään sinulle parhaimmisto.

Tämänkaltainen palvelu auttaa sinua monessakin suhteessa. Kilpailuttamalla yrityslainasi tiedät, että saamasi laina edustaa markkinahuippua, kun se suhteutetaan oman yrityksesi tilanteeseen. Lisäksi voit olla huoleti sen suhteen, että lainan myöntänyt taho on luotettava valinta. Jos lainan maksamisen tai muiden lainaa koskevien asioiden kanssa tulee myöhemmin ongelmia, voit aina keskustella asiasta valitsemasi rahoituslaitoksen kanssa. Hyvä kommunikaatio ja asiaskaspalvelu on tärkeää, jotta tiedät saavasi apua tarpeen mukaan.

Kaiken muun hyvän lisäksi yrityslainan kilpailuttaminen on yrityksellesi täysin ilmaista. Yrityslainan kilpailuttava palvelu saa palkkionsa suoraan rahoituslaitokselta, joten sinun ei tarvitse maksaa kilpailutuksesta mitään. Ja jos kilpailutuksen tuloksena saamasi tarjoukset eivät ole mieleesi, niin palvelu ei myöskään velvoita sinua mihinkään. Kyseessä on enemmänkin alustava lainakartoitus, jonka myötä voit tehdä lopullisen päätöksen siitä, kannattaako yrityslaina ottaminen vai ei.

Lainatarjouksen hyväksyminen tai hylkääminen

Jos teet päätöksen jättää laina ottamatta, voit hylätä tarjouksen saman tien. Lainan hylkääminen ei vaadi sinulta minkäänlaisia toimia. Jos et vastaa saamaasi viestiin, katsotaan tarjoukset hylätyiksi. Toimi näin, mikäli olet ehdottoman varma siitä, ettei laina sittenkään ole yrityksellesi oikea ratkaisu.

Toinen vaihtoehto on keskustella asiasta lisää alan ammattilaisten kanssa. Mikäli lainatarjoukset vaikuttavat hyviltä, mutta kaikki ei kuitenkaan ole juuri niin kuin haluaisit, voit pyytää apua sähköpostitse. Näin kannattaa tehdä myös silloin, kun jokin asia on jäänyt epäselväksi. Kenenkään ei pidä laittaa nimeään sellaiseen sopimukseen, jonka kaikki yksityiskohdat eivät ole täysin selvillä.

Kolmas vaihtoehto on hyväksyä jokin saamistasi lainatarjouksista. Tässä tapauksessa sinut ohjataan valitsemasi rahoituslaitoksen palveluun, jossa lainasopimuksesi viimeistellään. Myös tässä vaiheessa kannattaa kysyä kaikesta lainaa liittyvästä, mikä mielessä liikkuu. Keskustelet nyt suoraan yrityslainasi tarjoajan kanssa, joten he voivat selvittää juurta jaksain, miten laina käytännössä toimii.

Kun olet tyytyväinen lainasopimukseen, voit allekirjoittaa sen sähköisesti saman tien. Sopimus astuu heti voimaan, ja luvattu yrityslaina on käytössäsi heti, kunhan rahat vain saadaan siirrettyä yrityksesi tilille. Tässä ei yleensä kestä 24 tuntia kauempaa. Tuore yrityslainasi on nyt valmis käytettäväksi, ja voit alkaa rahoittaa yritystoimintaasi haluamallasi tavalla.

Lisää luettavaa