Se ei ole mikään yllätys, ja silti se on: Justine Trietin Anatomy of a Fall voitti Kultaisen palmun. Kaikki tuntuvat pitävän siitä, kaikki rakastavat saksalaisnäyttelijä Sandra Hülleria siinä. Iso osa toimittajista on kuitenkin jo viikon hokenut, että Palmun pitäisi mennä Auschwitz-draamalle The Zone of Interest, vaikka myös Kuolleiden lehtien voitto olisi ihanaa. Iso osa, emme me. Me olisimme valinneet Kaurismäen, jonka elokuva oli kilpasarjan ainut, joka todisti elämän olevan elämisen arvoista.

Näitä sanoja ei haluaisi ikinä kuulla: ”Voi sentään, kuinka haukottelet. Tylsistytänkö sinua?”, kysyy Jane Fonda yhtäkkiä yleisön jäseneltä masterclass-luentonsa aikana Cannesissa. On helppo kuvitella, ettei tämä haukottele enää ikinä ja todennäköisesti itkee itsensä uneen illalla.

Monimutkainen tapaus. Uudessa elokuvassaan Wes Anderson kertoo paikasta keskellä aavikkoa, asteroidin putoamispaikasta. Siellä myös ”tähtiintuijottajat ja avaruuskadetit” pitävät vuosittaista leiriään 1950-luvulla. Lisäksi se on kulissi kunnianhimoiselle näytelmälle – katsos, kaikki nämä ihmiset ovat itse asiassa näyttelijöitä. Monimutkaista? Kyllä. Nyt on levättävä hetki.

Mia Wasikowska näyttää hyvällä tavalla hermostuneelta. ”Se on epämukava ja melko häiriinnyttävä, mutta meidän todellisuutemme on joka tapauksessa tosi absurdi. Se on… hauska. Ei ääneen naurattavalla tavalla eikä koko ajan, se on… jollain muulla tavalla hauska. Epämukavalla tavalla hauska”, hän kuvailee uutta elokuvaansa ja saattaa olla oikeassakin.

Aki Kaurismäki seisoo kohteliaasti punaisella matolla. Hän tuntee kuviot. Joku pysäyttää hänet – pitäisi ottaa kuvia. Hän tanssahtelee hieman. Myöhemmin, kun elokuva on ohi ja kaikki taputtavat, hän näyttää lähtövalmiilta. Mutta se ei käy, ei Cannesissa, missä kaikki mittaavat ablodien keston. Sen sijaan hän tarttuu kiinni festivaalijohtaja Thierry Frémaux’sta ja ravistelee tätä hieman. ”Kiitos, kun olette niin kiinnostuneita elokuvastani, à bientôt, nähdään pian”, hän sanoo. Ja häipyy, ulos valoon.

Harrison Ford on sanaton. Oikeasti. Eikä kysymys ollut kovin vaikea, ei edes pitkä: ”Miltä vastaanotto täällä Cannesissa tuntui?”

Kohuja jo aamiaisaikaan, loukkaantunut Thierry Frémaux ja turhautuneet massat, jotka yrittävät saada lippuja uuteen Indiana Jonesiin – ilman menestystä. 76. Cannesin elokuvajuhlien ei todennäköisesti ollut tarkoitus alkaa näin, mutta oli miten oli, bienvenue en enfer. Tervetuloa helvettiin.