Pääkirjoitus: Elokuvien ikärajat asetetaan aina negatiivisuuden kautta

25.8.2014 14:53

Pääkirjoitus 8/2014

Toimintafanit ovat harmitelleet The Expendables 3 -elokuvalle Yhdysvalloissa annettua PG13-ikärajaa. Tai oikeastaan meitä on harmittanut, että tekijät lähtivät tietoisesti hakemaan alempaa PG13-rajaa aikaisempien osien R-rajan sijaan. Se kun tarkoittaa väkivallan laimentamista ja kielenkäytön hillitsemistä. Yleismaailmallisesti ihailtavia asioita, tietysti, mutta toimintaelokuvan kannalta aika kohtalokkaita.

Suomessakin The Expendables 3 on saanut ikärajan 12 aiempien osien 16 sijaan. Onko siinä sitten vähemmän väkivaltaa kuin edellisissä osissa? Ei ole. Kasvottomiksi jääviä ihmisiä teilataan kilotavarana, mutta veri ei roisku. Ja sehän riittää alempaan ikärajaan, vaikka sisällöllisesti eroa ei ole. Suomalaisissa teattereissa The Expendables 3 on samassa ikärajakastissa ranskalaisen porvarisparin kriisistä kertovan draamajännärin ja syytä vanhempiensa auto-onnettomuuteen etsivästä pojasta kertovan kotimaisen elokuvan kanssa.

Ikärajojen asettaminen on vaikeaa, ja se tapahtuu aina negatiivisuuden kautta. Tiettyjen pahaksi katsottujen elementtien määrän kasvaessa nousee myös ikäraja. Ja toisin päin: kun ikäraja on alhainen, ei tarvitse pelätä törmäävänsä seksiin ja väkivaltaan. Mutta onko esimerkiksi Woody Allenin kaikille sallittu Magic in the Moonlight lastenelokuva siksi, ettei siinä paneskella ja tapeta?

Tätä on pohdittu myös opetus- ja kulttuuriministeriön elokuvakasvatusyhdistyksessä, Koulukinossa, sillä ikärajat eivät ole ikäsuosituksia vaan rajoja sille, mitä nuoremmille elokuvaa ei saa näyttää. Työnimellä Media-avain haetaan MEKU:n ikärajojen oheen täydentäviä työkaluja kasvattajille. Niissä kriteereitä voisivat olla esimerkiksi hyvät roolimallit, identiteetin rakennusainekset ja mahdollisuudet mediakasvatukseen.

Koulukinon projektin, johon osallistuu myös MEKU:n asiantuntijoita, olisi tarkoitus saada valmiiksi analysointityökalunsa tämän vuoden puolella ja aloittaa pilotointi ensi vuonna. Oli lähtökohtana positiivisuus tai negatiivisuus, ei luokittelu ole helppoa, kun vanhemmille saattaa oleellisinta olla, ettei elokuvassa tupakoida. Miten sellainen sisällytetään luokitteluihin, joiden tarkoitus olisi antaa kuvaa myös elokuvan laadusta? Ja onko elokuva positiivisen laadukas vain koska siinä ei ole mitään ”negatiivista”?

Uusia suosituksia odotellessa olisiko MEKU:n virallisiin ikärajoihin mahdollista saada takaisin vuoden 2011 loppuun asti voimassa olleet rajat 3 (=sallittu kaikenikäisille), 7, 11, 13, 15 ja 18? Nykyiset Sallittu, 7, 12, 16 ja 18 kun tekevät esimerkiksi kahden ihmisen keskusteluista koostuvasta Diplomatia-draamasta yhden kohtauksen vuoksi yhtä väkivaltaisen ja ahdistavan kuin ammattitappajajoukon räiskinnästä.

Jouni Vikman
Päätoimittaja

 

Lisää luettavaa