Arto Halosen kansainvälisenä yhteistuotantona tekemä tosipohjainen jännitysdraama hukkaa kiinnostavia mahdollisuuksia mutta on kiehtovan aiheensa ansiosta mukiinmenevä eurojännäri.

Viikonlopun ensi-iltasaldo on harvinaisen monipuolinen. On Raamatun tulkintaa, toimintafantasiaa, dokumenttia, teiniromantiikkaa ja animaatiotakin.

Isot robotit ja hienot jättihirviötkään eivät riitä, jos tekijät eivät tiedä, miten niitä pitää käyttää.

Mikään uusista tai vanhoista tulokkaista ei houkutellut ylenpalttisesti väkeä, mutta nyt sentään peräti kaksi tulokasta kiilasi katsojatilaston karkuun.

Aina ei tule ajatelleeksi, että elokuvissa nähtävät väkijoukot tai päähenkilöiden kanssa samassa tilassa istuvat ihmiset ovat avustamassa elokuvan tekemistä. Mutta miksi heidän ei juurikaan kuule puhuvan mitään? Amerikkalaisissa elokuvissa siihen on syynsä, kuten uutuutensa siellä kuvannut italialaisohjaaja sai havaita.

Viimeinenkin Oscar-gaalassa ehdokkaana ollut elokuva, joka ei vielä ollut saanut ensi-iltaansa Suomessa, saapui viimein ohjelmistoon täälläkin. Vaikka se ei voittanut yhtäkään viidestä ehdokkuudestaan, se olisi Episodin joidenkin toimittajien mielestä hyvin voinut pokata niistä useammankin.

Kysymys: Kun elokuvaohjelmistoon tulee 1970-luvun väkivaltaklassikon uudelleenfilmatisointi, tanskalainen ilmiö, pirun kallis kotimainen kaveriporukkaleffa ja Oscar-elokuva taitoluistelusta, mitä tekee suomalainen?

Viikonlopun uutuusleffoja on neljä kappaletta, mutta vain yksi niistä erottui edukseen.

Alkuteosten vähäisetkin kriittiset ulottuvuudet hukkaava väkivallan ylistys pitää mielenkiintoa yllä säännöllisillä veriroiskeilla.

Nyt kun Oscar-yön valvomisesta on selvitty, on aika katsoa mitä viikonloppuna tapahtui suomalaisissa elokuvateattereissa. No, eipä sielläkään juuri yllätyksiä tullut.