Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1988 valmistunut toimintakomedia Punainen vaara (Red Heat), jota ei pidä sekoittaa saman suomenkielisen nimen saaneeseen Red Dawniin.
Tänään nähdään televisiossa Kadonneen aarteen metsästäjät, jota voi hyvällä syyllä sanoa kaikkien aikojen parhaaksi seikkailuelokuvaksi.
Cannesin elokuvajuhlat on maailman merkittävin elokuvafestivaali. Netflix on maailman suurin elokuvien ja televisiosarjojen suoratoistopalvelu. Tänä keväänä kaksi suurta ottivat yhteen.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Jack Reacher: Tappajan jäljillä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut Pahan oma.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut Paksuna.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Vares – Kaidan tien kulkijat.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2004 valmistunut Collateral – väärä aika, väärä paikka.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2003 valmistunut Bad Boys II.
Tänään nähdään televisiossa komediallinen toimintaelokuva Bad Boys eli suomeksi Pahat pojat vuodelta 1995.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1966 valmistunut kotimainen elokuva Mustaa valkoisella.
Suomalainen supersankarielokuva Rendel saa jatko-osan.
Tänään nähdään televisiossa sarjakuvafilmatisointeja parodioiva Superhero Movie.