Voiko 300 000 katsojaa olla väärässä? Tässä on vuoden katsotuin elokuva Suomessa tähän mennessä

Mamma Mia! Here We Go Again on toistaiseksi vuoden katsotuin elokuva.

29.8.2018 19:00

ABBA-yhtyeen kappaleisiin perustuva musikaali Mamma Mia! Here We Go Again on a noussut vuoden 2018 katsotuimmaksi elokuvaksi Suomen elokuvateattereissa, kertoo Finnkinon tiedote.

Mamma Mia! –hittielokuvan jatko-osa on kerännyt ensimmäisenä kuluvan vuoden ensi-illoista yli 300 000 katsojaa valkokankaiden ääreen. Haamurajan rikkomiseen meni vain 40 päivää. Elokuvaa on esitetty yli 120 teatterissa ympäri maan, ja se on edelleen yli 80 teatterin ohjelmistossa.

Jatko-osassa palataan Kalokairin saarelle Kreikkaan. Roolinsa uusivat muun muassa Meryl Streep, Amanda Seyfried, Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård ja Colin Firth. Uusina nimiä mukana ovat muun muassa Cher, Andy Garcia ja Lily James (Downton Abbey). Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 18. heinäkuuta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia