Tänään tv:ssä: Vuoden 2003 Oscar-voittaja on unohtumaton tapaus – ”Sujuva, viihdyttävä ja koskettava”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2003 valmistunut Lost in Translation.

26.8.2018 06:30

Bob Harris (Bill Murray) on saapunut Japaniin työkeikalle; viskimainoksen nauhoitukset edellyttävät muutaman päivän oleskelua vilkkaassa ja oudossa metropolissa. Bob on menestynyt ja rikastunut urallaan, mutta hänen yksityiselämäänsä sävyttävät kireähkö suhde Kaliforniassa odottavaan vaimoon sekä kyyninen, hiukan väsynyt asenne elämään.

Scarlett Johanssonin esittämä Charlotte on puolestaan tullut Tokioon kiireisen valokuvaajamiehensä Johnin (Giovanni Ribisi) seurana tämän työmatkalle. Käytännössä nuori nainen joutuu viettämään aikansa yksin, sillä John käy vain kääntymässä parin yhteisessä hotellihuoneessa syöksyessään kuvauskeikalta toiselle, ja osan aikaa hän on yötkin poissa toisella paikkakunnalla.

Charlotte ja Bob ovat toistensa vastakohtia: toinen on vielä nuori nainen jonka elämä on yhä edessä, toinen taas kyyninen, hiljalleen jo vanhuusikää jo lähestyvä mies, jonka elämä on suurelta osin takana. Heidän kohtaamisensa tokiolaishotellin baarissa johtaa kuitenkin ystävyyteen ja vapaa-aikojen osalta yhdessä vietettyyn viikkoon, jonka he pian eivät enää edes toivoisi loppuvan.

Vieras maa ja kulttuuri tarjoavat hauskoja ja erikoisia elämyksiä kahdelle aikaeroväsymyksen kanssa painivalle amerikkalaiselle, jotka ovat erilaisuuksistaan huolimatta vieraassa ympäristössä toisilleen kaikkein tutuinta. Heidän välilleen kehittyvä tunneside näyttäisi myös tarjoavan molemmille tilaisuuden oppia jotakin: paikkaansa maailmassa etsivälle Charlottelle kokenut Bob voi tarjota vastauksia, ja kyynistyneelle Bobille Charlotte voi palauttaa tämän kateissa olevaa elämäniloa.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Sofia Coppola voitti elokuvallaan Oscarin parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta vuoden 2004 gaalassa. Lost in Translation on sujuva, viihdyttävä ja koskettavakin elokuvakokemus laatutietoiselle yleisölle.

Lost in Translation esitetään AVA-kanavalla sunnuntaina 26.08.2018 klo 21.00. Katso alta kuinka Sofia Coppola noutaa Oscar-pystinsä.

Lisää luettavaa