Etsi
Romanttisesta ulkokuorestaan huolimatta Outlander – Matkantekijä on pätevä historiallinen sarja, jossa on lisäksi keskeisenä osana aimo annos aikamatkailua. Sarja on näyttävän näköinen ja vakuuttavan kuuloinen fantasiaseikkailu.
Sarjan vastaavana tuottajana on huippuelokuvista tunnettu Lee Daniels, ja yhtenä päätähdistä nähdään monipuolinen Queen Latifah.
Juuri kuvauksensa aloitteleva Wisting-sarja perustuu norjalaiskirjailija Jørn Lier Horstin dekkareihin.
HBO on julkaissut lisätietoja hittisarjansa toisen tuotantokauden näyttelijöistä, ja moni tuttu palaa ruutuun.
Paramount Networkin uusi sarja Heathers perustuu kasariklassikkoon, mutta sarjan alkua joudutaan odottamaan vielä hetken.
Ihmisiä jo vuosikymmeniä hauskuuttaneet Steve Martin ja Martin Short saavat oman komediaspesiaalinsa suoratoistopalveluun.
Thompsonin omakohtaiset kokemukset syvensivät hänen tunnetilaansa muistettavaa kohtausta tehdessä.
Uuden sarjan pohjana toimii sama romaani kuin elokuvankin.
Yliluonnollisista elokuvistaan tunnettu ohjaaja jatkaa erikoisia projektejaan televisiosarjojen puolella.
Yhdysvaltain katsotuin komedia soittanee piakkoin hääkelloja.
NBC:n uutuussarjan pääosassa on kolme ahdinkoon joutunutta naista, jotka lähtevät kirjaimelliselle ryöstöretkelle.
Puhdistuksen yö -nimellä Suomessa kulkevien elokuven tekijät luovat laajemman tarinan vaihteeksi television puolelle.
Poliisitoimen esimerkkinäyttelijänä vuosien varrella loistanut Chiklis nähdään jälleen – yllätys, yllätys – poliisin roolissa.