Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva

GENRE ENSI-ILTA 28.11.2014 TÄHDET

Autolla Nepaliin -dokumenttielokuva on osa isompaa joukkorahoitushanketta. Projektille on helppoa olla myötämielinen, ja elokuvan ansioita on ehkä epäreiluakin eritellä irrallaan hankkeen muista elementeistä.

Elokuva kertoo parikymppisistä suomalaismiehistä, jotka päristelivät kaksi vuotta sitten Tampereelta Katmanduun ja takaisin Möhköfantiksi ristimällään postipaku-Volkkarilla.

Tekijät keräsivät reissuun rahat joukkorahoituksella yleisöltä ja sponsoreilta. Facebookissa matkaa saattoi seurata reaaliajassa. Kotiinpaluun jälkeen nuoret miehet käynnistivät rahankeruukampanjan, jonka tuotoilla nyt nähtävä elokuva valmistui.

Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva opettaa peri-idealistista sanomaa: usko unelmiisi, niin ne toteutuvat. Puhuvina päinä tätä kertovat Arman Alizad, jonka mielestä hänen Kill Arman -televisio-ohjelmansa toteutui vastoin odotuksia siksi, että tuotantotiimillä oli niin palava halu tehdä se, sekä olympialuistelija Mika Poutala.

Internetissä aina valppaat kyynikot ovat epäilleet hanketta vedätykseksi, jossa koltiaiset yrittävät pummata rahat biletysreissuun.

Projektin priimusmoottori Juho Leppänen tekee kritiikit tyhjäksi heti elokuvan alussa. Hän kertoo katmandulaisesta naisten turvakodista. Postipakulla Leppänen ystävineen haluaa ajaa Katmanduun, ostaa sieltä turvakodin asukkaiden tekemiä koruja ja tuoda ne jälleenmyytäviksi Suomeen.

Nettisivujensa mukaan projektin tavoitteena on ”saada huomiota kastittomien oloille ja erityisesti paikalliselle naisten turvakodille”. Leppänen kertookin heti aluksi kastijaon kauheuksista.

Myöhemmin aihetta kuitenkin vain sivutaan ohimennen. Hankkeen ja elokuvan olemassaolo on perusteltu kastittomien oloilla, joten katsoja tulisi ehdottomasti perehdyttää paremmin asian ytimeen.

Pelkkänä elokuvana tarkasteltuna Autolla Nepaliin onkin vähän hajanainen teos itsensä tekemisestä. Leppänen sulloo pakuun itsensä ja yhden ystävänsä, joka jossakin vaiheessa vaihtuu toiseen, jonka lisäksi kyytiin hyppää vielä kolmas, joka myöhemmin vaihtuu neljänteen.

Lopputulos on viihdyttävä matkavideo – kuin filmiversio Facebookin lomakuva-albumista, mitä se pohjimmiltaan onkin, tulihan reissu dokumentoitua reaaliajassa someen.

Madventures-matkailuohjelman ansiosta olemme tottuneet siihen, että matkakertomusten tekijät vievät meidät sisälle kohteen kulttuuriin. Nepalin-matkaajien kosketus kohteisiinsa jää suomalaisturistin sormella raapaistuksi pintanaarmuksi.

Madventuresin Riku Rantala on Suomen virallinen gonzomatkailun kummisetä, ja hän on lainannut oppi-isyytensä myös tälle elokuvalle. Rantala pääsee filosofoimaan matkailun olemuksesta, epämukavuusalueelle menemisen tärkeydestä ja niin edelleen.

Dramaattista ristiriitaa matkan varrelle sattuu mielenkiinnon pitimiksi: Pietarissa pojat joutuvat tekemisiin poliisin kanssa ja myöhemmin auto on mennä lopullisesti rikki. Pakistanissa sydämentykytykset tihenevät, kun päähenkilöt kaahaavat terroristien miehittämillä maanteillä.

Kulttuurieroja tulee vastaan pitkin tietä, mutta niiden olemukseen katsojaa ei sen syvällisemmin vihitä. Ilmeisesti matkaajat eivät myöskään juuri tutustuneet kohdemaiden asukkaisiin. Katmandussa reissaajat käyvät ensi töikseen Suomen suurlähetystön saunassa.

Koruostoksista selvitään lopulta hujauksessa. Yhtäkään nepalilaista ei esitellä katsojalle, eikä heidän elinolojaan ja arkeaan tuoda kouriintuntuvasti tykö.

Itsenäisenä teoksena dokumentilla on tuhansia kilometrejä matkaa Madventuresin kaltaiseen kulttuuritrippiin.


Aiheeseen liittyvät elokuvat