Bergman – Yksi vuosi, yksi elämä

/ GENRE ENSI-ILTA 10.08.2018 TÄHDET

Kattava ja kaivattu dokumentti ohjaajalegendan elämästä ja urasta, joka ei kuitenkaan tarjoa vannoutuneimmalle fanille paljoa uutta.

Kun Suomen itsenäisyydestä tuli kuluneeksi 100 vuotta, kukaan ei tehnyt siitä dokumenttielokuvaa. Kun Ingmar Bergmanin (1918-2007) syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta, aikaan saatiin kattava ja monipuolinen elokuva Ruotsin suurimmasta panoksesta maailman elokuvataiteelle.

Cannesissa ensi-iltansa saanut Bergman: Yksi vuosi, yksi elämä käy yhden vuoden kautta läpi ohjaajalegendan koko elämän. Näkökulma on kekseliäs, sillä perinteisen kronologisen kerronnan sijaan dokumentti tutkii 39-vuotiasta Bergmania vuonna 1957, joka lienee ohjaajan kiireisin ja varmasti merkittävin.

Vuoden 1957 alussa Seitsemäs sinetti sai ensi-iltansa ja myöhemmin samana vuonna hän käsikirjoitti, ohjasi ja saattoi ensi-iltaan Mansikkapaikan. Näiden lisäksi hän valmisti tv-elokuvaa Elämän kynnyksellä, ohjasi neljä isoa teatteriproduktiota, joista yksi on Ruotsin teatterihistorian merkittävimpiä, viisituntinen Peer Gynt. Tämän lisäksi oli vielä ohjaus radioteatterille.

Vaikka dokumentti rakenteeltaan keskittyykin vain yhteen vuoteen, se luo elokuvalle raamit läpikäydä Bergmanin koko elämä urineen, moninaisista naisseikkailuista aina Fanny ja Alexanderiin ja vetäytymiseen Fårön saarelle.

Kaksituntinen dokumentti on hienosti koostettu. Mukaan mahtuu puheenvuoroja aina Bergmanin läheisiltä kollegoilta, mutta myös Barbara Streisandilta ja Elliott Gouldilta. Dokumentin suurinta antia ovat kuitenkin arkistoidut, Bergmanin itsensä antamat haastattelut erinäisiin keskusteluohjelmiin, sekä satunnainen behind the scenes -materiaali.

Dokumentti paneutuu harvinaisen laaja-alaisesti myös Bergmanin varhaiseen natsi-Saksan sympatisointiin ja Adolf Hitlerin karisman ihannointiin. Ihailu kuitenkin loppui kuin seinään kun tieto keskitysleireistä ja muista natsien julmuuksista tulivat julkisuuteen.

Sinänsä Bergman: Yksi vuosi, yksi elämä ei tarjoa katsojalle uusia oivalluksia tai tietoa Bergmanin elämästä, mutta yleissivistävästi sitä voidaan pitää merkittävänä ja tarpeellisena. Kokonaisuudessaan dokumentti on mitä onnistunein koonti ristiriitojen miehestä, joka tunnettiin nimellä Ingmar Bergman.