Billie

GENRE ENSI-ILTA 20.11.2020 TÄHDET

Billie Holidaysta kertova dokumentti kertoo legendaarisen jazzlaulajan traagisen elämäntarinan, joka oli täynnä vallankäyttöä ja rasismia. Muuten pätevästi tehty dokumentti ottaa muutamia harha-askelia.

Billie Holiday on yksi kaikkien aikojen suurimmista jazzlaulajista, joten hän jos kuka on ansainnut oman dokumenttinsa. Holiday oli alun perin nimeltään Eleanore Fagan. Hän varttui vaatimattomissa oloissa Baltimoressa, mutta perhe muutti New Yorkiin, kun hän oli teini-ikäinen. Hän alkoi jo viidentoista ikäisenä esiintyä Harlemin klubeilla, ja hänestä tuli laulajatähti varhain.

Billie Holiday vietti myrskyisää elämää, ja myöhempää uraa varjosti päihteiden käyttö. Hän kuoli vain 44-vuotiaana heinäkuussa 1959.

Dokumentti ei kerro pelkästään laulajan elämästä. Toinen keskeinen hahmo on journalisti Linda Lipnack Kuehl, joka päätti 1960-luvun lopulla laatia perinpohjaisen Bille Holidayn elämäkertakirjan. Holiday oli tuolloin jo kuollut, mutta Lipnack Kuehl haastatteli lukuisia laulajan lähipiiriläisiä ja tallensi nauhalle yli kaksisataa tuntia materiaalia.

Elämäkerta ei koskaan valmistunut, mutta viitisenkymmentä vuotta myöhemmin dokumenttiohjaaja James Erskine sai mahdollisuuden tehdä Holidaysta elokuvan. Erskine oli kuullut kesken jääneestä elämäkertakirjasta ja sai käsiinsä Lipnack Kuehlin C-kasetit, joiden luultiin kadonneen. Haastattelunauhojen lisäksi elokuvassa käytetään lukuisia arkistofilmejä, joita on restauroitu ja osin muutettu värillisiksi.

”Miksi kaikki naislaulajat aina romahtavat?” pohtii Holidayn laulajakollega Tony Bennett eräässä haastatteluosuudessa, ja siitä syntyy dokumentin kantava kysymys. Billie Holidayn kohdalla syitä haetaan monenlaisesta vallankäytöstä, joka alkoi jo lapsena. Ennen kuin Holidaysta tuli laulajatähti – siis varhaisessa teini-iässä – hän työskenteli prostituoituna, ja nauhalla kuultavan sutenöörin kommentit ovat karmivaa kuultavaa.

Kiertueilla mustia laulajia kohdeltiin Holidayn uran aikana usein huonosti, vaikka he olisivat olleet kuinka suuria tähtiä. Holidayn kohtaamasta rasismista kuullaan useita järkyttäviä esimerkkejä.

Levytysuralla taas valtaa pitivät valkoiset miehet, kuten menestystuottaja John Hammond, ja Holiday haluttiin pakottaa tietynlaiseen artistimuottiin. Elokuvan ja myös Billie Holidayn uran käännekohta oli vuonna 1939 ilmestynyt kappale Strange Fruit. Etelävaltioissa tapahtuvista lynkkauksista kertova laulu herätti valtavan kohun ja teki Holidaysta tunnetun muuallakin kuin jazzpiireissä, mutta Columbia-yhtiö kieltäytyi alun perin levyttämästä kappaletta, ja se julkaistiinkin pienemmällä levymerkillä.

Billien ohella myös kesken jääneen kirjan kirjoittaja Lipnack Kuehl kokee traagisen kohtalon, johon liitetty mysteeri on elokuvan toinen keskeinen aihe. Siinä ohjaaja Erskine lähtee poluille, jotka tuntuvat liian heikosti perustelluilta. Sama koskee myös Holidayn kärsimää huumetuomiota, joka dokumentissa nähdään pelkkänä FBI:n ajojahtina. Nämä loppupuolella käsitellyt asiat vievät muuten pätevästi tehdyltä dokumentilta uskottavuutta.

Jussi Huhtala