Dumbo

Hienovaraisesti kantaa ottava koko perheen elokuva on ennemmin omillaan toimiva päivitys kuin pelkkä uudelleenfilmatisointi.

28.3.2019 18:31
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 29.03.2019

Vuonna 1941 ilmestynyt Dumbo tehtiin nopeasti ja halvalla, koska Disney-studio oli kipeästi rahan tarpeessa. Sen kestokin jäi tuntiin. Lopputulos on kuitenkin uskomattoman hieno ja lämmin animaatioklassikko, joka osoittaa mitä Disneyn legendaariset animaattorit pystyivät repimään selkäytimestään. Elokuva onkin ehdoton suosikkini Disney-animaatioiden joukosta ja yleensä yksi omista suosikeistani kautta aikojen.

Siksi hieman hirvitti katsoa Tim Burtonin oikeita näyttelijöitä ja digieläimiä yhdistelevää uutuutta. Alussa tulikin kiinnitettyä eniten huomiota yhtäläisyyksiin modernin ja alkuperäisen version välillä. On kuitenkin tunnustettava, että Burtonin elokuva on tarpeeksi lähellä alkuperäista ja silti tarpeeksi kaukana siitä, että kyseessä ei ole ainoastaan pätevä päivitys. Vuoden 2019 Dumbo on omilla jaloillaankin seisova mainio koko perheen elokuva.

Aluksi uutuus tuntuu kiirehtivän alkuperäisen tapahtumia läpi ja esimerkiksi Baby Mine -klassikkokappale heitetään kehään aivan liian aikaisin, ennen kuin katsoja on vielä ehtinyt tunteineen sen tasolle. Se on käytännössä ainut isompi tyylirike, sillä muuten tuttujen elementtien lainaukset nostavat hymyä huuleen ja kiirehtiminen osoittautuu pakon sanelemaksi Burtonin asetellessa nappuloita pelilaudalle oman versionsa tarinan kertomiseksi.

Ensimmäisessä maailmansodassa vammautunut mies (Colin Farrell) palaa sirkukseen, jossa on työskennellyt, mutta ei voi ryhtyä vanhaan ammattiinsa. Myös yhteys lapsiin tuntuu ongelmalliselta itsensä riittämättömäksi tuntelle miehelle. Kärvistelevään sirkusyhteisöön pelmahtaa pieni norsunpoikanen, joka osoittautuu suoranaiseksi ihmeeksi. Samalla se kiinnittää ison, kaupallisen viihdekoneiston huomion. Valheelliselle mammonalle antautuminen pakottaa hahmot ottamaan kantaa ja puhaltamaan yhteen hiileen.

Elokuva välttelee eläimiä inhimillistävää antropomorfismia, vaikka siihen olisi helposti ollut mahdollisuus. Samalla se ottaa jopa kantaa eläinten viihdekäyttöön. Burton onnistuu jollain ihmeen tavalla sijoittamaan tarinan vuoteen 1919, päivittämään sen moderniksi ja sisällyttämään siihen jotain futurististakin.

Ennakkoon arveluttavalta tuntunut ratkaisu tehdä ihmisistä elokuvan päähenkilöitä toimii, sillä Dumbon tarina on kerrottu alkuperäisessä animaatiossa. Nyt sympaattisen olennon tehtävä on toimia katalysaattorina ympärillään hääräävien kaksijalkaisten elämässä.

Dumbosta on liikenteessä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi puhutut versiot.

Dumbo -elokuvan traileri

Lisää luettavaa