Eipä tainnut Robert Downey Jr. tietää minkälaiseen projektiin lähti Marvel-pestinsä jälkeen. Miltei 200 miljoonaa dollaria maksaneen Eläintohtori Dolittlen tuotannon on huhuttu olleen todella ongelmallinen. Goldin ja Syrianan ohjannut Stephen Gaghan ei ole ilmeisesti ymmärtänyt millaista on tehdä pelkkiin visuaalisiin efekteihin nojaavaa elokuvaa green screenien edessä.
Gaghanin apuun palkattiin kuvauksia vahtinut ohjaaja Jonathan Liebesman sekä elokuvan komediapuolta viilannut Chris McKay. Eipä elokuvaa kuitenkaan saatu pelastettua edes 21 päivän lisäkuvauksilla, mutta eipä se toisaalta täysi katastrofikaan ole. Leffa on oikeastaan aika eriskummallinen ja sympaattinen tapaus – juuri tällaisen kohelluksen ja pieruhuumorin luulisi purevan lapsiin.
Downey esittää elokuvan eksentristä nimiahmoa John Dolittlea, viktoriaanisen ajan englantilaista eläntohtoria, joka on erakoitunut eläinystäviensä kanssa tiluksilleen vaimonsa kuoltua. Nuori Englannin kuningatar (Jessie Buckey) sairastuu yllättäen, ja koska Dolittle on auttanut kuningashuonetta ennenkin, lähetetään nuori kamarineito Rose (Carmel Laniado, suomalaisessa versiossa äänenä Viivi Helisalo) miekkosen luokse. Samalla teinipoika Tommy (Harry Collett / Waltteri Helisalo) etsii eläintohtoria, koska on ampunut vahingossa oravaa.
Kaksikko astuu Dolittlen kartanoon, jossa he tapaavat tohtorin sekä hänen hauskat eläinystävänsä: Poly-nimisen arapapukaijan (Emma Thompson, suomeksi Minttu Mustakallio), Chee-Cheen, aran gorillan (Rami Malek / Antti Lang), kylmästä kärsivän jääkarhu Yoshin (John Cena / Jaakko Ohtonen), Dab-Dabin, metallijalkaisen ankan (Octavia Spencer / Minna Kivelä), silmälasipäisen koiran Jipin (Tom Holland / Valtteri Turunen) sekä muita värikkäitä hahmoja.
Hyvä tohtorimme lähtee vastahakoisesti kuningattaren apuun. Käynnistyy suuri seikkailu, kun Dolittle, Tommy ja eläinkamunsa suuntaavat merelle kohti tuntematonta. Heidän peräänsä lähtee tri Blair Müdfly (Michael Sheen, suomenkielisellä ääniraidalla Joonas Nordman), koska tietenkin jonkun pitää jahdata hyviksiä.
Matkallaan he tapaavat merirosvokuninkaan (Antonio Banderas, suomenkielisenä äänenä Jussi Lampi) ja tämän tiikeripahiksen (Ralph Fiennes / Markus Bäckman). Vastaan tulee myös eri kokoisia ja muotoisia yllätyskohtaamisia, joista erityisesti elokuvan finaalissa nähtävä erikoistyyppi vie voiton. Pieru- ja kakkahuumori on nimittäin sitä parasta huumoria.
Downey kanavoi sisäistä Sherlock Holmesiaan ja Johnny Deppin jurrista kapteeni Sparrow’ta parhaansa mukaan, mutta vaikuttaa lähinnä eksyneeltä tietokone-efektien keskellä. Tommya näyttelevä Harry Collett taas vain hymyilee ja nyökyttelee päätään oikeissa kohdissa, joten eipä hänestäkään iloa ole. Ohjaaja Gaghanin ammattitaidottomuus näkyy liian selvästi lopputuloksessa.
On Dolittle silti yllättävän viihdyttävä ja hauska raina. Huumori on eriskummallista, välillä räiskyvän epäsovinnaista ja jopa yllättävän mustaa. Tietokone-efektit ovat taas välillä niin hirveitä, että ne itsessään muuttuvat vitseiksi. Kokonaisuus on ikävän ailahtelevainen, eikä epäonnistumisen tunnetta voi välttää leffan hulppeista raameista huolimatta.
Lapsille leffa toimii aivan varmasti (heillehän tämä on tehty). Kohellusta, sähellystä, vitsailua, pieruja, kaatuilua ja eläinten pyllyjä on luvassa aivan koko rahalla ja hieman ylikin. Aivot narikkaan ja höhöttämään tyhmille elukoille.