Fantastinen, näyttävä epookkidraama keskittyy 1500-luvun lopulla Englantia hallinneen Elisabet I:n valtakauden myöhempiin vaiheisiin. Intensiivisesti näyttelevä Cate Blanchett on nainen paikallaan sisintään peittelevän mutta omistautumisessaan ehdottoman Neitsytkuningattaren roolissa.
Mitä nainen tekee vallalla? Mitä valta naiselle? Näitä kysymyksiä avaa ja koskettaa intialaisohjaaja Shekhar Kapurin huikean näyttävä ja dramaattinen epookkielokuva Elisabet – kultainen aikakausi, joka kuvaa Englannin kaikkien aikojen suosituimman kuningattaren, Elisabet I:n liki 45 vuotta kestäneen valtakauden myöhempiä vaiheita. Elokuvan mukaan mahti älykkään ja sivistyneen naishallitsijan käsissä mahdollisti toisaalta sen, että Englannissa elettiin 1500-luvun lopulla kultakautta niin kulttuurisesti kuin poliittisestikin. Toisaalta Elisabetin oma elämä, tunteet ja halut saivat väistyä sivuun valtion tarpeiden tieltä. Valta ja vastuu kansalaisista tekivät Neitsytkuningattareksikin kutsutusta Elisabetista vanhemmiten miltei pelkän ihmiskuoren, joka pyrki hallinnoimaan myös sitä osaa itsestään, joka ei käskyjä tottele, nimittäin sydäntään.
Elisabet I oli kiehtovan ristiriitainen ja voimakas naishahmo, jonka sisin pysyi salassa jo aikalaisiltaan. Tuskinpa yksikään nykynäyttelijätär sopisi paremmin tulkitsemaan ulkoisesti hallittua mutta sisältä kuohuvaa kuningatarta kuin tavattoman intensiivisiin, perusteltuihin ja hermostunutta energiaa säteileviin roolitöihin kykenevä Cate Blanchett. Hänen velvollisuuksien ja vuosien painama Elisabetinsa on paitsi uljas, kärsivä ja hellyydenkipeä, myös julma ja kohtuuton. Sanalla sanoen kokonainen.
Vahvat naishahmot näyttävät kiinnostaneen Bollywood-ohjaajana aloittanutta Kapuria läpi hänen ohjaajan uransa. Kapurin kansainvälisenä läpimurtotyönä pidetään kapinalliskuningatar Phoolan Devistä kertovaa poliittista Bandit Queen – Rosvokuningatar -elokuvaa (1994). Miehen ensimmäinen englanninkielinen ohjaus, yhdeksän vuotta sitten valmistunut Elisabet sai polvilleen niin yleisön, palkintoraadit kuin kriitikotkin. Juuri tämä kahdeksan Oscar-ehdokkuutta haalinut epookkidraama teki tähden nuorta kuningatarta näytelleestä Blanchettista, vaikka vuoden 1999 naispääosa-Oscar ojennettiinkin Gwyneth Paltrowille.
Elisabet – kultainen aikakausi on lähes yhtä upea ja nautittava elokuva kuin edeltäjänsä, vaikkei täysin ongelmaton olekaan. Uskottavuus on koetuksella, kun 38-vuotias Blanchett näyttelee yli viisikymppistä kuningatarta ilman, että häntä on maskeerattu päivääkään todellista ikäänsä vanhemmaksi. Toisaalta australialaistähden kasvoissa on sellaista taianomaista iättömyyttä ja ajattomuutta, että epäkohdan on pian valmis unohtamaan.
Keskeisimmän mieshahmon esittäjän valinnassa Kapur on onnistunut nyt Elisabetiä paremmin. Ketunkasvoinen Joseph Fiennes näytteli vuoden 1998 elokuvassa valjuhkosti kuningattaren suureksi rakkaudeksi arveltua Leicesterin jaarli Robert Dudleytä. Jatko-osan romanttinen sankari on Clive Owenin tulkitsema seikkailija-kirjailija sir Walter Raleigh. Karhean hiomaton Owen on feminiinistä Fiennesiä huomattavasti uskottavampi kuningattaren kaikennielevän rakkauden kohteena. Jännite Blanchettin ja Owenin välillä on tuntuva.
Visuaalisesti Elisabet – kultainen aikakausi on fantastinen, sanan kahdessa merkityksessä. Etenkin teoksen loppupuolen kuvasto lähestyy jylhässä unenomaisuudessaan uhkaavaa ylevään yhdistävää gotiikkaa. Elisabetin tavoin epookki on upeasti kuvattu. Myös elokuvan puvustus ja lavastus ovat valiotasoa.
Siinä missä Elisabet rakensi kuvaa nuoresta, elämännälkäisestä ja vielä hieman vallattomasta kuningattaresta, keskittyy Kapurin uutuus hetkiin, jolloin Englanti on voitokkaimmillaan, mutta Elisabetin oma poliittinen merkitys on alkanut jo hiipua. Hedelmällisen iän ohittaneella kuningattarella ei enää ole entiseen tapaan kysyntää maailmanpoliittisilla naimamarkkinoilla, ja vaikka elokuvassa kosintoja vielä sateleekin, on painostavan selvää, että Neitsytkuningattaren kullanhohtoinen aika alkaa pian olla vähissä.