Everest

24.9.2015 12:44
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.09.2015

Vuonna 1996 Mount Everestillä tapahtui yksi kaikkein aikojen pahimpia vuorikiipeilyonnettomuuksia, kun lumimyrsky yllätti maailman korkeimman vuoren huipulle pyrkivät kiipeilijät. Everest pohjautuu traagiseen tapahtumaan, josta on vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana käyty paljon keskustelua ja kiisteltykin. Eri osapuolten kertomukset onnettomuudesta poikkeavat toisistaan.

Elokuvassa esitellään kaksi retkikuntaa, jotka kipuavat vuorelle yhtä aikaa. Toista johtaa suoraselkäinen Rob Hall (Jason Clarke) ja toista huolettoman oloinen Scott Fischer (Jake Gyllenhaal). Retkikunnat kilpailevat keskenään mutta antavat myös tukea toisilleen. Hall ja Fischer ovat paitsi kunnianhimoisia vuorikiipeilijöitä myös liikemiehiä, jotka hankkivat elantonsa auttamalla harrastajakiipeilijöitä nousemaan Everestille. Hallin retkikunnassa on mukana sekalaista porukkaa, kuten keski-ikäinen teksasilaislääkäri Beck (Josh Brolin) ja kiipeilylle omistautunut postinkantaja (John Hawkes). Vaikka myrsky uhkaa, Hall päättää viedä asiakkaansa huipulle saakka.

Hallin retkikunnassa oli mukana myös toimittaja Jon Krakauer, joka kirjoitti aiheesta laajan artikkelin ja bestselleriksi muodostuneen kirjan Jäätäviin korkeuksiin. Krakauerin hahmo on pienessä roolissa mukana Everest-elokuvassa, mutta elokuva ei suoraan perustu hänen kirjaansa.

Everestin ohjaaja, islantilainen Baltasar Kormákur (101 Reykjavik) on noussut kansainvälisesti menestyneeksi ohjaajaksi, joka tekee ison budjetin Hollywood-tuotantoja (Contraband, 2 Guns). Elokuvien taso on kuitenkin pysynyt korkealla, eivätkä kompromissit näy. Everest on Kormákurin isoista tuotannosta ehkä vahvin. Kuvaus on päätähuimaavan komeaa, ja 3D-tekniikka toimii upeasti. Kormákur näyttää katsojalle, mihin liiallinen kunnianhimo ja riskinotto voivat johtaa, kun vastassa on armoton luonto. Ohjaaja on rakentanut tarinan niin todentuntuisesti ja intensiivisesti, että katsojakin kärsii välillä huimauksesta ja kaipaa lisähappea.

Kaikesta vaikuttavuudesta huolimatta tekee mieli huomauttaa siitä, että elokuva on silmiinpistävän miehinen. Elokuvassa on monia naishahmoja, mutta he jäävät raskaana odottamaan miehen kotiinpaluuta tai itkeskelemään puhelimen ääreen, kuten Keira Knightleyn ja Robin Wrightin esittämät kiipeilijöiden vaimot. Jos naiset ovat mukana retkikunnassa, he jäävät alemmalle leirille vastaamaan radioyhteyksistä sihteerien tavoin. Ainut poikkeus on japanilainen kiipeilijä Yasuko (Naoko Mori), joka pyrkii Everestin huipulle kaikkien aikojen vanhimpana naisena. Hänen osuutensa elokuvassa jää kuitenkin pieneksi.

Vaikka valittamisen aihetta löytyykin, Everest on todella vaikuttava elokuva, joka osoittaa Kormákurin kyvyt elokuvantekijänä. Näin suuria kokonaisuuksia pystyy vain harva ohjaaja hallitsemaan yhtä taitavasti.

Everest -elokuvan traileri

Lisää luettavaa