Myös nimellä No Escape kulkevan Follow Me -kauhun ohjaaja-käsikirjoittaja Will Wernick sekä moni sen tuottajista olivat tekemässä myös vuoden 2017 Escape Room -elokuvaa, joka meillä meni suoraan kotiteatteriin. Siinä joukko ärsyttäviä nuoria on suljettu yhä vaarallisemmiksi käyvien pakohuoneiden labyrinttiin. Follow Me voisi olla sama elokuva, mutta nyt pakohuoneet eivät ole niin hifisteleviä ja katsoja saa – tai joutuu – seuraamaan huomattavasti pitempään päähenkilöiden elitististä haahuilua niiden ulkopuolella.
Keegan Allenin esittämä Cole Turner on some-vaikuttaja, joka on onnistunut pitämään videobloginsa pyörimässä jo kymmenen vuotta. Se tarjoaa katsojille erikoisia elämyksiä Colen kiertäessä maailmaa kokeilemassa kaikenlaista erikoista ja vaarallistakin. Uuden tyttöystävänsä Erinin (Holland Roden) myötä hän on avautunut myös henkilökohtaisesta elämästään.
Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi Erin ja Colen ystävät lennättävät päivänsankarin Moskovaan, jossa miljonäärifanin myötävaikutuksella luvassa on kaikkien aikojen pakohuonekokemus. Jo ennen sitä joukkiolle tulee selväksi, että Venäjä on vaarallinen paikka, ja siellä vallitsevat aivan erilaiset lait. Niinpä ei ole ihme, että nuoret havaitsevat olevansa vaarassa, vaikka turhankin todelliseksi lavastettu kidutuskammiopakohuone ei heitä tappaisikaan.
Follow Me yrittää tosiaan toisintaa samojen tekijöiden Escape Roomia, joka ei olisi uusintaa kaivannut – varsinkin kun sille on joka tapauksessa tulossa ensi vuonna jatko-osa. On myös helppo nähdä yhtäläisyyksiä Saw-elokuviin ja etenkin Hostelin kaltaisiin kidutusleffoihin. Ne sentään uskalsivat tuoda äklöttävyytensä etualalle. Follow Me piilottaa lähes kaiken goren kuvan ulkopuolelle, pienten ja pimeiden ruutujen epäselvyyteen tai sopivasti verenvuodatuksen edessä seisovan pahiksen taakse.
Asiaa ei auta, että rumaa irvistystä hymyksi luuleva Allen on yksi tylsimpiä päähenkilöitä ikinä jopa halvoissa teinipelotteluissa. Kun tähän yhdistetään se, ettei tekijöillä ole mitään käsitystä siitä, miten oikeaa jännitystä luodaan, on Follow Me hyvin lähellä sitä, mitä se on sisällöltään olevinaan: kidutusta.
Pahinta on kuitenkin se, että vähänkin elokuvia katsonut tietää suurinpiirtein jo Moskovan lennon jälkeen, mikä on jutun juoni – olettaen, ettei harvinaisen laahaava yritys esitellä päähenkilöitä ole jo vaivuttanut uneen. Kun homman on ymmärtänyt, kiinnittää lähinnä huomiota siihen, kuinka hölmöjä ja halpamaisia yritykset hämätä katsojaa oikeasti ovat.
Loppu on ainut, mikä kaikessa ennalta-arvattavuudessaankin aavistuksen onnistuu säväyttämään. Paljon siitäkin johtuu vain sen huonosta istuvuudesta muun elokuvan tunnelmaan. Puhumattakaan siitä, kuinka totaalisen epäloogiseksi se kaiken aikaisemman tekee. Mitä muuta tyypit oikein kuvittelivat tapahtuvan?!
On oikeastaan hyvin vaikea keksiä Follow Me -elokuvasta positiivista sanottavaa. On sentään mahdollista, että jos ei ole nähnyt mitään edellä mainituista, paljon paremmin toteutetuista nuhjuiluista, Follow Me saattaa tehdä jonkinlaisen vaikutuksen.