Anne Hathaway aloittaa kohuromanssin 15 vuotta nuoremman poptähden kanssa – Suomen teatterit väliin jättänyt elokuva saapui HBO Maxiin

Elokuva sai ensi-iltansa alkujaan jo kaksi vuotta sitten, keväällä 2024.

Julkaistu:

Anne Hathawayn ja Nicholas Galitzinen (Bottoms, Mary & George, Masters of the Univerese) päätähdittämä romanttinen, komedialla höystetty draamaelokuva The Idea of You on saapunut suoratoistettavaksi HBO Max -palveluun tänään sunnuntaina 3. toukokuuta.

40-vuotias yksinhuoltajaäiti ja galleristi Solène (Hathaway) sekä suositun poikabändin 24-vuotias laulaja Hayes (Galtzine) tutustuvat Coachella-festivaaleilla. Heidän täytyy navigoida ikäeronsa ja romanssin väistämättömän julkisuuden mukanaan tuomia dilemmoja.

Lue myös: Anne Hathaway ja Dakota Johnson tähdittävät psykologista trilleriä – katso Verityn traileri

Lue myös: Anna Hathaway tanssii kuin riivattu mutta sielussa on kipua – katso Mother Maryn viimeinen traileri

Elokuva sai alun perin ensi-iltansa maaliskuussa 2024 SXSW-festivaaleilla, jonka jälkeen se levitettiin kansainvälisille markkinoille Prime Video -suoratoistopalvelun kautta. Elokuva onkin edelleen mahdollista katsella myös Prime Videon kautta.

Elokuva pohjaa näyttelijän töitäkin tekevän Robinne Leen suosittuun samannimiseen debyyttikirjaan vuodelta 2017. Lee on esiintynyt muun muassa elokuvissa 13 ja risat, Hitch – Lemmentohtori, Fifty Shades Darker ja Fifty Shades Freed.

Lue myös: Netflix tekee uusintaversion Jennifer Garnerin komediahitistä 13 ja risat

Alla katseltavaksi The Idea of Youn virallinen traileri.

Youtube video