Elettiin 2000-luvun alkua, kun Petra Innanen löysi burleskitaiteen. Hän oli juuri valmistunut kuvataiteilijaksi, mutta kotimaiset taidepiirit eivät kiinnostaneet häntä laisinkaan. Innanen fanitti vahvoja naisartisteja kuten Nina Hagenia ja Diamanda Galasia. Esteettisesti häntä viehätti muun muassa Russ Mayerin vakionäyttelijätär, synkeä ja jättipovinen Tura Satana. Näistä esikuvista syntyi Bettie Blackheart, kotimainen burleskipioneeri.
Iina Terho halusi aluksi tehdä elokuvan Innasesta. Siitä kuinka Blackheart on ollut niin monen naisen vapauden esikuvana. Alastomuuden ja seksuaalisuuden pitäisi olla iloisia asioita, mutta moni kokee olevansa jotenkin jumissa itsensä kanssa. Peilikuva ei miellytä, siellä täällä on ylimääräistä ja tietenkin myös vähän hävettää. Elokuvaa tehdessään Terho huomasi, että myös hän oli yksi näistä tukahtuneista sieluista, vaikka lapsena hän oli vapaa kuin perhonen. Samalla elokuvan tarina muuttui.
Full of Love kertoo siis Terhosta. Siitä kuinka hän uskaltautuu Blackheartin tanssitunnille. Siitä kuinka Terho löytää taas hiljalleen sisäisen riemunsa, seksuaalisuutensa ja vapautensa. Hänestä tuntuu siltä, että on elänyt koko aikuiselämänsä kahlehdittuna. Burleski vapauttaa sisällä uinuneen ihanan pehmoisen naisen. Lopulta myös hän voittaa pahimmat pelkonsa Ravintolalaiva Wäiskin lavalla.
Dokumenttielokuva muuttuu omaelämäkerralliseksi, kun Terho pohtii lapsuuttaan, nuoruuttaan ja sitä, mikä oikein meni pieleen. Miksi hän hiljeni, vaikka hän oli niin eloisa lapsi? Mikä tukahdutti hänet? Elokuva on koskettava ja hauska kasvukertomus itsensä löytämisestä.
Terho pääsee myös kuvaamaan maailmankuulua burleski- ja strippitaiteilija Satan’s Angelia (Angel Cecilia Helene Walker), joka on suorastaan ilahduttavan elinvoimainen seitsenkymppinen tehopakkaus.
Nämä naiset antavat kaikkensa elämälle. Kyse ei ole pelkästä alastomuudesta, vaan kokemuksesta, omien rajojensa ylittämisestä, vahvuudesta, voimasta, kauneudesta ja ennen kaikkea hauskanpidosta. Burleskitilaisuudet ovat riemukkaita tilaisuuksia, joissa ei murjoteta, vaan niissä ylistetään erilaisuutta, omituisuutta ja jopa sitä normaaliuttakin. Vähän niin kuin elämäkin on niin perin pohjin omituista.