Hämärän vartija

GENRE , ENSI-ILTA 03.11.2006 TÄHDET

Rotoskooppitekniikalla toteutettu animaatio perustuu Philip K. Dickin tekstiin.

Kulttitieteiskirjailija Philip K. Dickin (1928–1982) romaaniin perustuva Hämärän vartija on rotoskooppitekniikalla tehty animaatioelokuva. Se on ensin kuvattu normaalisti oikeita näyttelijöitä käyttäen ja sen jälkeen animoitu filmimateriaalin päälle.

Tekniikka on erikoinen mutta kaikkea muuta kuin uusi, sillä sitä käytettiin jo Walt Disneyn Lumikissa. Silloin se tosin oli käsityötä, kun nykyään hyödynnetään digitaalista tekniikkaa. Ohjaaja Richard Linklater (Rakkautta ennen aamua, School of Rock) on aiemmin käyttänyt rotoskooppitekniikkaa palkitussa elokuvassaan Valveunta (2001).

Rotoskooppitekniikan käyttö sopiikin ainakin idean tasolla hyvin juuri Hämärän vartijaan, jossa todellisuus ja fantasia unenomaisesti hämärtyvät.

Hämärän vartija sijoittuu lähitulevaisuuden Kaliforniaan. Elokuvan miljöö ei ole erityisen futuristinen, vaikka teemat ja tunnelmat ovatkin selkeätä scifiä ja dystopiaa. Yhdysvaltojen hallitus käy sotaa huumeita vastaan. Pahin huume on vaarallisesti addiktoiva D-aine. Keanu Reeves esittää peitetehtävissä työskentelevää huumepoliisia Bob Arctoria, joka käyttää henkilöllisyyttä vaihtavaa suojapukua ja hengailee narkkariystäviensä kanssa.

Toisin kuin vaikkapa Dickin tuotantoon perustuvat ja elokuvina klassikon maineen saavuttaneet Blade Runner ja Total Recall, Hämärän vartija on melko uskollinen alkuperäisteokselle. Yllättävää kyllä, se muodostaakin elokuvan ongelman.

Animaatiotekniikan lisäksi Hämärän vartija ei tarjoa paljoakaan visuaalisesti kiinnostavaa. Käsikirjoitukseksi muokattuna Dickin teksti ei lähde aivan toivotusti elämään, vaikka sivuosissa on niinkin mainioita näyttelijöitä, kuten Woody Harrelson ja Robert Downey Jr. Hämärän vartija on kiinnostava tapaus ja pakollista katsottavaa Dickin faneille, mutta elokuvana pettymys.

Jussi Huhtala