Herkullinen elämä

/ GENRE , ENSI-ILTA 29.08.2014 TÄHDET

Kaikki puhui etukäteen Herkullisen elämän puolesta. Länsimaisten yleisöjen kiinnostus intialaista elämänmenoa kohtaan ei ole Slummien miljonäärin ja Piin elämän jälkeen osoittanut kuihtumisen merkkejä, ruokaleffat ovat aina herkullinen aihe ja menestyskirjan sovituksesta vastasivat hienoja elokuvia tehneet ohjaajaLasse Hallström ja käsikirjoittaja Steven Knight.

Huonoimmillaankin Hallströmin elokuvat ovat onnistuneet pelaamaan katsojien tunteilla, ja Knightin tuore Locke oli elokuvantekemisen pieni mestariteos. Mutta edes tuottajana toimineesta Steven Spielbergistä ei ole ollut apua Herkullisen elämän kokoon keittämisessä, vaan lopputulos on mauton sekametelisoppa, jossa on vähän kaikkea – paitsi päätä ja häntää.

Pelko iskee heti alussa, kun Herkullinen elämä matkii edellä Slummien miljonäärin ja Piin elämän ”kerron elämäntarinani ulkopuoliselle” -rakennetta äärimmäisen keinotekoisesti intialaisperheen selostaessa tulliviranomaisille tilannettaan. Onneksi typerän kohtauksen tarkoitus on vain taustoittaa elokuvaa, mutta fiilikset se laskee pohjalukemiin, varsinkin kun heti perään seuraa huonoa perhetilannekomediaa.

Mielenkiintoisimmassa mutta elokuvan liiallisen keston valossa liian lyhyessä jatkossa Kadamit asettuvat pieneen ranskalaiskylään, ja perustavat sen laitamille intialaisen ravintolan. Todennäköisyyttä uhmaten sitä vastapäätä keskellä ei mitään sijaitsee Michelin-tähden ansainnut hienostoravintola. Sen pyörittäjä, Helen Mirrenin esittämä Madame Mallory ei katso kilpailua hyvällä ja tekee kaikkensa tehdäkseen uusien tulokkaiden elämän hankalaksi.

Kipinät iskevät varsinkin Madame Malloryn ja Kadamien matriarkan, 1970-luvulta asti näytelleen Om Purin esittämän perheenpään välillä. Liennytystä on kuitenkin havaittavissa nuoren Hassanin ja Madame Malloryn ravintolan kylmäkön välillä. Nuoria ja nättejä, toisiensä ympärillä pyöriviä ihmisiä esittävät lähinnä tv-sarjoissa kunnostautunut Manish Dayal ja meillä juuri Yves Saint Laurentissa nähty Charlotte Le Bon.

Herkullinen elämä on olevinaan Hassanin tarina, mutta se tempoo liikaa joka suuntaan. Ihmiset asettavat itselleen tavoitteita, ja sitten asiat vain loksahtelevat paikoilleen. Mahdolliset mutkat matkalla muodostavat kokonaisia omia sivujuonteita, joita kertyy lopulta liikaa elokuvan pituutta yli väsymyskynnyksen venyttäen. Yritykset päästä sisälle elokuvaan tyssäävät, kun haasteita ihmisten tiellä ei ole, tai päähenkilöiden, erityisesti satunnaisen oloisesti asioista kiinnostuvaan Hassaniin on mahdoton samastua.

Aihepiiri huomioiden on surullista, että muuten sinänsä tyylikkäästi kuvattu elokuva ei onnistu edes herkuttelemaan tärkeimmällä aiheellaan. Ranskalaisessa keittiössä makujen ohella tärkeää on esteettisyys, eikä intialaisenkaa ruoan ulkoasua kovin rumaksi voi moittia. Kun leffan ideana pitäisi olla näiden kahden maailman yhteentörmäys ja mahdollinen yhdistyminen, pitäisi sen näkyä myös kuvassa. Valitettavasti mielenkiintoisimmat ruokavisiot koskevat molekyylikokkaamista, yhtä elokuvan lukemattomista yllättäen ilmaantuvista, mitenkään taustoittamattomista umpikujista.

Jouni Vikman


Aiheeseen liittyvät elokuvat