Ice Age 3: Dinosaurusten aika

1.7.2009 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Kolmiulotteisena upean näköinen animaatio jäätiköllä elävistä ystävyksistä on laadukasta viihdettä perheen pienimmille.

    Ice Age -sarjan kolmannessa osassa edellisistä osista tuttu jengi jatkaa seikkailujaan jäätiköllä. Porukan vauhti on kuitenkin hieman muuttunut: mammuttipariskunta Manny ja Ellie saavat pian vauvan, ja vaikka höperö laiskiainen Sid odottaakin perheenlisäystä innolla, sapelihammastiikeri Diegoa se lähinnä vaivaannuttaa. Kesyyntyneeksi itsensä tunteva tiikeri päättää irrottautua eriskummallisesta laumastaan, ja Sid jää yksin – mutta ei pitkäksi aikaa, sillä sattumalta se löytää kolme hylätyksi luulemaansa munaa ja ottaa ne hoitoonsa.

    Munista kuorituu pikkuruisia Tyrannosaurus rexejä, joita huolestunut äiti-Rex tulee etsimään. Monenmoiset dinosaurukset ovat säilyneet hengissä Matka maan keskipisteeseen -tyylisessä maailmassa jääkuoren alla, ja sinne äiti-Rex vie lapsukaisensa takaisin, ja mukana menee myös Sid.

    Kun ystävä on hädässä, jengi lähtee apuun. Dinosaurusten maassa porukka tapaa oletettavasti paikan ainoan nisäkkään, yksisilmäisen Buck-näädän, joka kertoo hurjia tarinoita jopa Rexiäkin suuremmasta ja hurjemmasta pedosta. Suojellakseen kaveruksia Buck lupaa auttaa heidät turvallisesti vaarallisen matkan taakse laavaputouksille, mihin Rexin oletetaan poikasensa ja Sidin vieneen.

    Ice Agen tyyppiset animaatiot ovat loistavaa rakennusainetta kolmiulotteiselle elokuvalle, sillä tekniikka pääsee oikeuksiinsa kauniissa maisemissa ja karvaisten eläinten vauhdikkaassa toiminnassa. Upean näköistä elokuvaa katselee mielellään siitäkin huolimatta, että varsinainen tarina on kovin perinteinen ja yllätyksetön ystävänpelastusseikkailu.

    Elokuvan on ohjannut brasilialainen Carlos Saldanha, joka on vastannut myös sarjan aikaisempien osien luomistyöstä. Sekä suomen- että englanninkielisissä ääniosissa työskentelee samoja ääninäyttelijöitä kuin aikaisemminkin, ja uutena Buck-näätänä kuullaan Simon Pegg.

    Lasten suosikkihahmo Jyrsis-orava saa tässä osassa seuraa. Sen tammenterhomissio joutuu katkolle, kun se tapaa ihastuttavan tyttöoravan ja jopa tammenterhorakkautta suurempi lempi leimahtaa.

    Lisää luettavaa