IF – Ihmeelliset frendit

Esiteini-ikäinen tyttö joutuu kohtaamaan vakavia asioita, eikä sitä helpota joutuminen hylättyjen mielikuvitusystävien auttajaksi. Elokuva on temaattinen sillisalaatti, jolle ei oikein löydy kohderyhmää. (Ikäraja K-7)

17.5.2024 13:51
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 17.05.2024

Koko perheen fantasiaelokuvassa IF – Ihmeelliset frendit 12-vuotias Bea on nuoreen ikäänsä nähden joutunut kohtaamaan vakavia asioita. Perheen äiti kuolee jo alkumontaasissa ja nyt isäkin on sairaalassa. Hoidon edistymistä odotellessaan Bea asettuu New Yorkissa entiseen lapsuudenkotiinsa, jossa nyt asustaa hänen isoäitinsä.

Kaiken synkkyyden keskellä Bea alkaa havaita outoja tapahtumia vanhassa kotitalossaan ja sen lähiympäristössä. Pian selviää, että se on tukikohta mielikuvitusystäville, jotka ovat jääneet unholaan ne kehittäneiden lasten kasvettua. Puoliväkisin osaksi outojen olentojen elämää ja ongelmia joutuva Bea ryhtyy etsimään niille uusia ystäviä.

Beaa näyttelee viimeisimmissä Star Wars -elokuvissa nuorta Reytä esittänyt ja The Walking Dead -sarjassa Judith Grimesina tutuksi tullut Cailey Fleming. Hahmon hassuttelevaa isää, joka yrittää huumorilla pitää kaikkien mielialoja yllä, esittää ohjaaja John Krasinski. IF on melko erilainen kuin Krasinskin edelliset elokuvat Hiljainen paikka ja sen jatko-osa. Tosin samaa perhekeskeisyyttä on nytkin havaittavissa.

Valitettavasti siinä missä Hiljaiset paikat ovat tehokkaita ja tunnelmallisia jännityselokuvia, IF horjahtelee teemojensa käsittelyn tasossa, ja moni kohtaus tuntuu turhalta kohellukselta, joka kaiken lisäksi kestää liian pitkään. Beaa auttaa Ryan Reynoldsin esittämä mies, jonka tärkein tehtävä on olla jörö ja kaatuilla. Toki sillekin löytyy selitys, mutta se oikeastaan saa nykymaailman kontekstissa kokonaisuuden vain herättämään takaraivossa aavistuksen epämiellyttävän tunteen.

Myös käsikirjoitus on merkitty Krasinskin nimiin, mutta se tuntuu tekoälyn luomalta sellaisten ohjeiden mukaan, joissa kehotetaan keskittymään kymmenien erilaisten mielikuvitusolentojen keksimiseen sujuvan juonen sijaan. Se johtaa itsetarkoituksellisiin hetkiin, pikkuvanhaan ja jaarittelevaan dialogiin sekä aihioihin, jotka eivät johda mihinkään, kuten pelottavan naapurin tapauksessa. Se, mikä selvästi on tarkoitettu kevyeksi ja kuplivaksi, onkin laahaavaa siirappia.

Tämä arvio on kirjoitettu alkuperäisellä ääniraidalla varustetun version perusteella. Elokuvasta on myös suomeksi dubattu versio, mikä tuntuu oudolta. Elokuva on toki varustettu ikärajalla K-7, ja erilaisten mielikuvitusolentojen luulisi kutkuttavan nimenomaan perheen pienimpiä. IF on kuitenkin teemoiltaan myös melko synkkä, ja jotkut hetket voivat ehkä pelottaa. Bean ikäisille se voi silti olla jo vähän lapsellinen, ja aikuisia teennäinen tunteellisuus saattaa turhauttaa.

IF – Ihmeelliset frendit -elokuvan traileri

Lisää luettavaa