Inland Empire

/ / GENRE ENSI-ILTA 13.04.2007 TÄHDET

Inland Empire herättää varmasti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta uusilla katsomiskerroilla siitä löytyy koko ajan lisää kerroksia ja merkityksiä.

David Lynchin omien sanojen mukaan Inland Empire kertoo ”pulassa olevasta naisesta, ja se on mysteeri, ja siinä on kaikki mitä haluan elokuvasta sanoa”.

Mysteeri se todellakin on. Vielä suurempi mysteeri kuin Lynchin edellinen elokuva Mulholland Drive, jota voi pitää Inland Empiren sisarteoksena.

Inland Empiressä on myös monin kerroin kaikkea sitä, mitä on totuttu näkemään Lynchin elokuvissa: epäloogisilta vaikuttavia tapahtumia, sekoittuvia henkilöllisyyksiä ja kryptistä dialogia.

Inland Empiren päähenkilö on näyttelijätär Nikki Grace (Laura Dern), joka saa elokuvan alussa omituisen vieraan.

Slaavilaisella korostuksella puhuva naapuri (Grace Zabriskie) kertoo Nikkille arvoituksellisia kansantaruja. Nainen tuntuu tietävän ennalta Nikkin vielä epävarmasta elokuvaroolista.

Nikki valitaankin ohjaaja Kingsley Stewartin (Jeremy Irons) uuteen elokuvaan On High in Blue Tomorrows, ja vastanäyttelijäksi pestataan tunnettu naistenmies Devon Berk (Justin Theroux).

Ilmenee, että kyseessä on uusintaversio epäonnisesta saksalaistuotannosta, joka keskeytyi kun päänäyttelijät murhattiin. Kerrotaan että käsikirjoitusta vaivaa kirous.

Tästä elokuva elokuvassa -asetelmasta syntyy hypnoottinen painajainen. Todellisuus ja kuvitelmat sekoittuvat, kun Nikki katoaa rooliinsa ja syntyy uudelleen eri hahmoissa.

Inland Empire on monien mielestä pelkkä selittämättömien ja epäloogisten kohtausten sekamelska, joka on kaiken lisäksi kuvattu teknisesti puutteellisella digitekniikalla. Sellaisena sen voi ja saakin nähdä. Mutta elokuva voi myös osoittautua hienoksi kokemukseksi.

Inland Empiren taustalta paljastuu tarina Hollywoodista, henkisestä ja fyysisestä prostituutiosta, uskottomuudesta ja identiteetin muuttumisesta. Tarinan eteneminen vain välillä pysähtyy, se muuttaa muotoaan, kertautuu tai siirtyy madonreiän kautta toiseen ulottuvuuteen.

Inland Empire herättää varmasti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta uusilla katsomiskerroilla siitä löytyy koko ajan lisää kerroksia ja merkityksiä. Inland Empire on kuin uni, jonka Lynch kertoo katsojalle mutta ei anna sille selitystä. Ei se muuten olisikaan mysteeri.

Jussi Huhtala