Joulumaa

GENRE , ENSI-ILTA 01.12.2017 TÄHDET

Erilaista joulua lupaava draamakomedia kulkee tuttuja latuja, mutta erinomaisten näyttelijöiden kipuilu tuottaa tarpeeksi lämpöä.

Helenan mies on lähtenyt nuoremman naisen matkaan ja jälkikasvu huitelee maailmalla. Kun joulukinkun uhkaa korvata vain joulupunkku, paras kaveri Ulli järjestää ex tempore idyllisen joulumajoituksen maaseudun lumiseen rauhaan.

Maatila tosin osoittautuu aivan liian suuren palan haukanneen nuorenparin kituuttavaksi elämäntapaprojektiksi. Unna pyörittää taloutta joten kuten luomuvegemeiningillä, mutta hänen aviomiehensä Tuure ei ole lainkaan nurkista repsottavan tilan vaatimusten tasolla. Onneksi Helenan ja Ullin seuraksi majoittuu myös pystyvä mutta myös tunteva äijä-äijä, osuvasti nimetty Oiva.

Oiva ryhtyy huoltamaan tilan masiinoja samalla kun keski-ikäiset naiskaverukset antavat nuorelleparille elämänohjeita ja omaa aikaa ottamalla vastuuta vanhempiensa ahdistuksesta oireilevan viisivuotiaan tytön hoidossa. Tosin Unnan epätoivo vain syvenee hänen kuunnellessaan vanhemman polven elämäntilanteista: elämä ei tunnu asettuvan raiteilleen edes ”sitten joskus”.

Inari Niemi oli hyvä henkilöohjaaja jo muutaman vuoden takaisessa esikoisessaan Kesäkaverit. Siitä hänen taitonsa tuntuvat vain kasvaneen. Apunaan hänellä on tosin joukko erityisen pystyviä näyttelijöitä, joihin on voinut keskittyä, koska porukkaa ja tapahtumapaikkoja on vähän.

Aikuisempaa polvea näyttelevät Milka Ahlroth ja Mari Rantasila kaveruksina sekä Martti Suosalo ja Tommi Korpela ensin mainitun hahmon uutena ja vanhana pään sekoittajana ovat draaman ja komedian välillä tasapainoilevissa rooleissaan juuri niin erinomaisia kuin oli lupa luottaakin. Erityisesti Tuuren ja Unnan tosielämän eteen joutuneet idealistit olisivat helposti voineet olla pelkkiä pellejä, mutta Eero Ritalan ja Kesäkavereissakin nähdyn Anna Paavilaisen avulla he ovat huvittavuudessaan myös traagisia ja hiljalleen aidosti koskettavia hahmoja. Heidän tarinansa saa silmänurkan kostumaan ja uskomaan, että ihmisen on ehkä sittenkin mahdollista kohdata tosiasiat ja lopettaa elämässään ja suhteissaan räpiköinti.

Käsikirjoitus olisi kaivannut vielä pientä viilausta. Katsojan on vaikea niellä kaikkea vastaantulevaa yhtä vaivattomasti kuin roolihahmojen, jotka sovittavat itsensä aina tarinan vaatimuksiin. Erityisesti Korpelan hahmo olisi kaivannut lisäkehittelyä, nyt hän on käytännössä juonenkäänne. Vaikka Joulumaa jättää joitakin asioita auki – ja toiset loppuun asti avaamatta – se ei pahemmin yllätä. Silti Helenan välillä muiden tapahtumien alle jäävä kasvu on matka, jolla on mielellään mukana.