Simo Halisen edellinen elokuva Kerron sinulle kaiken oli mainio psykologinen draama, yksi vuoden 2013 parhaita kotimaisia. Kovin moni sitä ei tiedä, sillä se sai alle 10 000 katsojaa. Nyt on uusi mahdollisuus todistaa Halisen kiistämättömiä lahjoja – vaikka Kääntöpisteelle ei uskallakaan sen enempää yleisömenestystä povata. Harmi.
Veera elää pelossa. Hän pelkää pienen tyttönsä arvaamattoman, mielenterveysongelmista kärsivän isän palaamista heidän elämäänsä. Jere on ottanut arveluttavan keikan rahoittaakseen paluunsa Suomeen. Dominick on laittomaasti maassa oleva pakolainen, joka matkustaa junalla Helsingistä pohjoiseen tavoitteenaan livahtaa siellä rajan yli Ruotsiin – suomalais-ruotsalaisen yhteistuotannon kansainvälinen nimi on East of Sweden. Kääntöpiste kietoo heidän elämänsä yhteen kaikkien tehdessä vääriä valintoja pyrkiessään tekemään oikein.
Halinen on mainio henkilöohjaaja. Laura Birn ja Samuli Vauramo, pääosaesittäjien tunnetuimmat nimet, ovat toki muutenkin hyviä, mutta Halisen valvonnassa kaikki asianosaiset tekevät hienot roolisuoritukset.
Kotimaisten elokuvien budjetit ovat pienet, ja se koskee myös Kääntöpistettä. Se onnistuu kuitenkin kätkemään resurssien puutteet rautaisen ammattitaidon avulla. Halinen on saanut siinä tukea kuvaaja Henri Blombergilta ja leikkaaja Kimmo Taavilalta. Rikottu aikajatkumo ei enää ole mikään erikoisuus, mutta se on osoitus tekijöiden kunnianhimosta tarinan kerronnasta. Maininnan arvoista on myös talvisen Pohjois-Suomen pimeyden hyväksikäyttäminen omanlaisensa maailman luomiseksi, jossa elokuvan henkilöhahmot ovat vankeina.
Halisen itsensä tekemä käsikirjoitus nojaa paikoin turhankin paljon sopiviin yhteensattumiin, mutta sen jännite pitää otteessaan ja saa kiinnostumaan siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Veeran, Jeren ja Dominickin ratkaisuja ei aina välttämättä hyväksy, mutta ne ymmärtää.
Kääntöpisteen moraalinen dilemma on kiehtova, mutta kokonaisuudessaan tarina ei ole yhtä kiinnostava kuin Kerron sinulle kaiken -elokuvassa. Kääntöpiste on ennemmin malliesimerkki tapauksesta, jossa tärkeintä ei ole tarina, joka kerrotaan, vaan miten se kerrotaan.