Kanadalaista Xavier Dolania voi pitää elokuvataiteen ihmelapsena. Vuonna 2009 vasta 19-vuotias Dolan kohahdutti Cannesin festivaalilla esikoiselokuvallaan I Killed My Mother. Myös Kangastuksia pääsi esille Cannesissa viime keväällä. Lisäksi se oli Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin avainelokuvia sekä avajaiselokuva Tukholman elokuvajuhlilla marraskuussa 2010.
Dolan on itse ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut elokuvan. Sen lisäksi hän näyttelee yhden päärooleista. Ei siis aivan kevyt kakku. Vaan ehkä kuitenkin. On väärin sanoa, ettei nuori ohjaaja voisi tehdä suurta elokuvaa. Kangastuksia ei ole suuri, mutta varmasti merkittävä ohjaajan omalla henkilökohtaisella tiellä. Aiheet tai elokuvan yksi ja ainoa aihe on tuttu lukuisten teinitarinoiden maailmasta, ja ehkä sen vuoksi Kangastuksia pitääkin nähdä tyylikkäänä teinielokuvana, vaihtoehtona vaahtokarkkikulttuurille. Yhdessä kohtauksessa Dolan jopa ohjastaa vaahtokarkkien syömiseen hiljaisella, hidastetulla tavalla.
Elokuvan päähenkilöt Marie (Monia Chokri) ja Francis (Xavier Dolan) ovat Audrey Hepburn ja James Dean tuotuina meidän aikamme Kanadaan. He ovat parhaat ystävykset, jotka onnettomuudekseen rakastuvat samaan nuorukaiseen, vaalean kiharameren alta virnistävään Nicolakseen (Niels Schneider). Ystävykset haluavat hänet, mutta eivät saa ja pettyvät. Siinä elokuvan tarina.
Vaikka elokuva kerää kosolti tyylipisteitä ja poikkeaa edukseen valtavirrasta, suuremmat pisteet irtoaisivat, jos elokuvassa olisi vielä kunnollista tarinan kuljetusta, arvaamattomuutta ja odotusta. Nyt irralliseksi jäävät monologit rikkovat jo ennestään laiskaa kertomusta, tarkoituksettomat zoomaukset vieraannuttavat, eikä minuutteja kestävä strobotulitus kesken elokuvan kehota pitämään silmiä auki vaan päinvastoin. Elokuvan ääniraita ja musiikki keräävät kyllä kiitosta. Yhdessä loputtomien hidastuskohtausten kanssa se viihdyttää aivan omalla tavallaan, vaikkakin irrallisena kaikesta muusta.
Inderjit Kaur Khalsa
Tähdet: ★★