Tapulikaupungissa, tavanomaisessa helsinkiläisessä betonilähiössä lapsuutensa, nuoruutensa ja ison osan aikuisuudestaankin viettänyt suomalaisen jääkiekon paha poika Jere Karalahti oli aktiiviurallaan yksi maailman parhaimmista puolustavista jääkiekonpelaajista. Hyökkääjänä peliuransa aloittanut Karalahti nostettiin HIFK:n junnuissa pakin rooliin, koska hänessä nähtiin erityislaatuista taituruutta.
Taitojensa ansiolla Karalahti nousi nopeasti Hifkin väreissä SM-sarjaan ja lopulta myös A-maajoukkueeseen kansainvälisiin mestaruuspeleihin. Ja kuten niin monella muullakin nuorella lätkänpelaajalla, myös Karalahden päämääränä oli NHL, pohjoisamerikkalaisen jääkiekon kuninkuusliiga. NHL:ssä mitataan todellinen taitotaso. Miehestä otetaan niin sanotusti mittaa. Karalahti kuitenkin kirjaimellisesti dokasi mahdollisuutensa Yhdysvalloissa.
Nimittäin kuten niin monella muullakin suuruudella, myös Karalahdella on pimeä puolensa. Karalahti alkoi jo teininä vetää lähiöhulttiokavereidensa kanssa alkoholia. Siitä seurasi ongelmia. Pian keksittiin kannabis. Se rauhoitti koko porukan, eikä kolttosia tehty enää vanhaan malliin, ja treenitkin luistivat.
Amfetamiinin kuninkaallisten salojen löytäminen oli lopulta vain Karalahden pohjakosketuksen alku. Pian rännitettiin heroiinia, eikä sen jälkeen ollut enää mitään tehtävissä. Karalahti kulki viikonlopun bailuputkista treeneihin ja peleihin. Uutisotsikoista ja pahoinpitelysyytteistä mestaruuspeleihin. Kauden ulkopuolella vedettiin pitkää ränniä viinan ja kaman voimin. Tapulin rähinäjengi kulki tietenkin mukana.
Karalahti on hyvä kaveri, sitä kaikki dokumentissa toistavat. Hän tarjoaa aina myös kavereille; hän antaa kaikkensa oman jengin puolesta. Siinäpä se suomalaisen oman kylän pojan traaginen tarina onkin. Ei osata päästää irti, vaikka jopa mahdollisuudet tähteyteen ovat tarjolla. Juuret ovat vahvemmat kuin oma järki – alkoholismi, pimeä sairaus vei miestä kuin metrin mittaa.
Lopulta huumerikoksista tuomion saanut Karalahti dokasi itsensä teholle Tapulin remmin kanssa. Alkoholismi tuhosi miehen. Kuoleman portteja kolkuteltiin, mutta niin vain lätkäura jatkui pitkän kuntoutuksen jälkeen. Ironista on kuitenkin se, että Hifkin kasvattina tunnettu Karalahti ei enää päässyt pelaamaan kotiseuraansa vaan joutui päättämään uransa verivihollisen, Jokereiden riveissä. Viimeiseksi joukkueeksi jäi Ruotsin HV71.
Jere Karalahden ura on kuin rokkitähdellä. Jopa hänen kuolemansa olisi sijoittunut tässä tutussa käsikirjoituksessa oikeaan lokeroon: henki oli lähteä kamalla noin kolmekypäsenä. Ja kuitenkin, ehkäpä juuri siksi, Karalahti on aina ollut fanisuosikki.
Urheilussa on sankareita ja persoonia. Karalahti on kaikkea sitä. Kamankäytöstään huolimatta hän on tarinoiden myyttinen supersankari, joka voittaa huijaamalla jopa kuoleman kädenväännössä. Siksipä myös itse olen aina fanittanut tätä jääräpäistä pimeyden kanssa painivaa machoilevaa korstoa.
Karalahden kaltaisia urheilijoita ei enää ole – ja tuskinpa sellaisia edes koskaan enää tulee. Nyt etsitään puhtautta ja moraalia, niitä oikeamielisiä supersankareita, siveyden sipuleita, roolikuvia. Karalahti on antisakankari. Aika on ajanut tällaisten hahmojen ohi.
Yhdeksän tipattoman vuoden jälkeen Karalahdelle on alkanut taas kuppi maistua. Tammikuussa 2020 hän oli otsikoissa painittuaan baarin poken kanssa kosteiden juhlien päätteeksi. Saapa nähdä minne sisäiset demonit vievät miehen tällä kertaa – vai vievätkö minnekään. Toivotaan kuitenkin Fitness-Jerenä nykyään tunnetulle miehelle pelkästään kaikkea hyvää.
Niko Ikonen