Kohti uutta

2.10.2009 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Sam Mendesin ohjaama sympaattinen ja aito draamakomedia ensimmäistä lastaan odottavan parin matkasta kohti uutta jättää jälkeensä mukavan olon.

    Sam Mendesin (American beauty, Revolutionary road) uusin ohjaus Kohti uutta on lämminhenkinen komedia ensimmäistä lastaan odottavan parin matkasta kohti henkistä kasvua, ja siksi mielenkiintoinen lisäys perinteisesti äijä ja moottoripyörä -henkiseen road movie -genreen. Elokuvan on käsikirjoittanut toimittajapariskunta Vendela Vida ja Dave Eggers, joista jälkimmäisen kädenjälkeä nähdään myöhemmin tänä vuonna ilmestyvässä, Spike Jonzen ohjaamassa satufantasiassa Hassut hurjat hirviöt.

    Burt (Mendesin kanssa 2005 Merijalkaväen miehessä työskennellyt John Krasinski) ja Verona (Maya Rudolph) asuvat vihaamassaan pikkukaupungissa. Vauvan odotuksen takia he kuitenkin ovat jääneet kylmään kaupunkiin, koska heidän ainoa tukiverkkonsa – Burtin vanhemmat – asuvat siellä. Kun tulevat isovanhemmat ilmoittavat lapsenlapsensa tulosta huolimatta toteuttavansa pitkäaikaisen haaveensa muuttaa Eurooppaan, nuori pari putoaa tyhjän päälle.

    Kun kotikaupungissa ei ole heille enää mitään, Burt ja Verona lähtevät etsimään tukiverkkoaan muualta. Matkalla he tapaavat vanhoja ja omalaatuisia tuttavia lapsineen, mutta hengenheimolaisten löytäminen on vaikeaa. Epätoivoiseksi osoittautuva ystäväperheen etsintä muuttuu kuitenkin avartavaksi ja opettavaiseksi kokemukseksi, ja matka kohti uutta vie lopulta myös kohti onnea ja turvaa.

    Kohti uutta on sympaattinen elokuva, josta jää mukava tunne. Sen suurin ansio on pääosaparin aidosti rakastavan suhteen kuvaaminen, mikä poikkeaa Hollywoodissa nähdystä ihmissuhteiden valtavirrasta, jossa varsinkin naiset kuvataan neuroottisina naimisiinmenokoneina. Burt ja Verona tuntuvat tavallisilta, epävarmoilta, ensimmäistä lastaan odottavia ihmisiä, jotka nyky-yhteiskunnan fragmentoitumisen takia ovat huolissaan pienen perheensä tulevaisuudesta ilman ystävien tukea. Office -sarjasta tuttu Krasinski ja mm. Robert Altmanin huonot vitsit -elokuvassa esiintynyt Rudolph vetävät roolinsa aidon tuntuisesti jalat maassa.

    Maanläheisellä asenteella kerrottu tarina yllättää raikkaudellaan, mutta sen miinukseksi nousee komedian varjolla rakennettu sivuhenkilöiden liiallinen karikatyyrisyys, mikä tuntuu päähenkilöiden realistisuuden rinnalla epäsuhtaiselta. Veronan entinen esimies Lily (Allison Janney) on kammottava ihmisten arvostelija, kun taas Burtin lapsuudenystävä LN (Maggie Gyllenhaal) perheineen on epärealistinen hihhuli.

    Kohti uutta on kepeytensä ansiosta vastapainoa Mendesin edelliselle, rankalle ja raskaalle ihmissuhdekuvaukselle Revolutionary road. Se ei kuulu Oscar-voittajan töiden parhaimmistoon, mutta on harmiton ja hyväntuulinen kuvaus tasapainoisesta ihmissuhteesta ja oman elämäntien etsimisestä.

    Lisää luettavaa