Hanna ja Simon ovat nelikymppinen berliiniläinen pariskunta, joka on pysynyt yhdessä parikymmentä vuotta. Vuosien varrella rakkaussuhde on satunnaisesta seksistä huolimatta laimentunut ystävyydeksi kummankin eläessä omaa elämäänsä.
Tilanne kärjistyy, kun Simon saa kuulla sairastavansa kivessyöpää ja joutuu sairaalaan leikkaukseen. Hän joutuu käymään koettelemuksen läpi yksin, koska ei tavoita Hannaa puhelimitse. Tämä on nimittäin yllättäen kehittänyt kiinnostuksen meluisiin jalkapallo-otteluihin kohdattuaan oudosti kiehtovan miehen, Adamin.
Yhä enenevässä määrin Simon viettää aikaansa yksin, kun Hannan suhde Adamiin voimistuu makuukamarin puolellekin. Joko saksalainen lääketiede poikkeaa muun maailman vastaavasta, tai sitten kiveksen menettäminen tosiaan muuttaa miehen seksuaalista suuntautumista, sillä eräällä uimahallireissulla Simon kohtaa miehen, jonka kanssa rupattelu ja pulikointi johtaa yhtäkkiä intiimiin kanssakäymiseen. Sekä Hannalla että Simonilla on siis yllättäen salainen suhde, joka nopeasti kehittyy keskimääräistä vakavammaksi.
Kolme on hyvin erilainen teos vuoden 1998 Juokse, Lola! -elokuvallaan kerralla maailmanmaineeseen singahtaneen Tom Tykwerin filmografiassa mutta silti tuttu. Sitä voi pitää Tykwerin kypsimpänä elokuvana. Toiminta loistaa poissaolollaan, mutta Kolme on edelleen urbaani, ihmissuhteita käsittelevä elokuva. Vakavuudestaan huolimatta se kertoo tarinansa kuin leikitellen.
Iso osa elokuvan leikkisyydestä tulee pääosanesittäjien roolisuorituksista. Varsinkin Hanna mutta myös Simon ja jossain määrin Adamkin esitellään melko epämiellyttävinä ja itsekkäinä ihmisinä. Sophie Rois, Sebastian Schipper ja Devid Striesow esittävät hahmojaan kuitenkin yhtä aikaa heittäytyen ja rennosti, mikä saa katsojan välittämään ihmissuhdekoukeroiden lopputuloksesta.
Tykwer suosii kuvatekniikkaa ja raskaalla kädellä annosteltua symboliikkaa, joka saa odottamaan elokuvalta syvällisiä ulottuvuuksia. Rauhallisen draaman väliin on leikattu jaetulla kuva-alalla kerrottua hektistä tilannekuvaa ja omalaatuista fantasiaa. Hanna on tv:n filosofisen puheohjelman emäntä, joka saa esittää kysymyksiä elämästä. Simon toteuttaa isoja taideprojekteja muokaten abstraktioista teollisia tuotteita. Adam on kantasoluja, eli elämän rakennusaineiden muokkausta tutkiva tiedemies. Kaikki tuntuu huutavan suuria kysymyksiä elämästä ja kuolemasta ja siitä, kuka niistä päättää.
Symboliikka ja kikkailu valuvat kuitenkin hieman hukkaan, sillä kun tulisi tarinan vakavoitumisen, langanpäiden yhteensolmimisen ja mielenkiintoisten johtopäätösten vetämisen aika, Tykwerilta ja elokuvalta tuntuu loppuvan puhti. Lopetus on sinänsä sovittelevan mieltä ylentävä ja joten kuten elokuvan jatkumoon sopivakin. Se ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole kovin uusia uria aukova tai matkan varrella esitettyjä ongelmia ratkova.
Jouni Vikman