Kirjasarjoihin perustuvien teinitieteisdystopioiden aika ehti mennä ohi, ennen kuin pääosanäyttelijä Dylan O’Brienin vakavan onnettomuuden vuoksi viivästynyt Labyrintti-sarjan kolmas ja viimeinen osa ehti valkokankaille. Tappava lääke ei tilannetta muuta, korkeintaan se saa tajuamaan, miten vähän niitä on kaivannut.
Ilkeän, teinejä kiduttavan organisaation kourista paenneet nuoret joutuvat palaamaan järjestön tiukasti mutta lepsusti vartioituun uuteen päämajaan pelastamaan vangittua ystäväänsä. Entiseen malliin juoni on joukko pakenemisia, joka päättyy siihen, että takaa-ajajat päättävät yhtäkkiä olla ampumatta päähenkilöitä, jotka sitten pelastuvat täysin ennakoitavissa olevan yllätyskäänteen kautta.
Entiseen malliin tuotantoarvot ovat kohdillaan ja niin maailmanlaajuisen tappavan epidemian tuhoama maailma kuin eliitin pilvenpiirtäjälinnoitukset on toteutettu upeasti. Silti Tappava lääke on parhaimmillaan, kun se lainaa edellisistä osista, jotka eivät olleet mitään mestariteoksia nekään. Ensimmäisen osan labyrinttihirviö näyttäytyy lyhyesti ja sankarit joutuvat kohtaamaan myös toisen osan esittelemät viruszombit. Kun ne muodostavat lopussa entistäkin selittämättömäksi sekamelskaksi muuttuvan Tappavan lääkkeen parhaat hetket, on valittaen todettava trilogian päätös sarjan heikoimmaksi lenkiksi.