Lagaan

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Intiasta jyrähtää! Palkintoja kotimaassaan kerännyt Lagaan saapuu Suomen elokuvakankaille syyskuussa.

Olipa kerran Intiassa. Eletään 1890-lukua. Iso-Britannia pitää Intiaa siirtomaanaan, ja on perustanut sotilastukikohtia joka maakuntaan. Tukikohtia pyörittävät britit, jotka riistävät intialaisia vapautuneen röyhkeästi. Intialaiset ovat mitättömien orjien ja halvan työvoiman asemassa. Joka vuosi intialaiskylät joutuvat maksamaan veroa eli lagaania sen mukaan, mitä mielivaltaiset britit kulloinkin päättävät. Veroksi kelpaa osa viljelijän sadosta, ja veroa on maksettava, vaikka sato olisi äärimmäisen niukka. Muutama vuosi ennen 1900-luvun alkua Intiassa ei ollut satanut vuoteen, vaikka oli sadekausi. Intialaiset olivat epätoivon partaalla. Nälänhätä uhkasi.

Intialainen nuori mies Bhuvan (Aamir Khan) on kotoisin vaatimattomasta Champanerin kylästä. Hän ei voi sietää brittien epäoikeudenmukaista mielivaltaa. Rohkeuttaan ja tyhmyyttään Bhuvan sattuu ärsyttämään tukikohdan johtajaa, niljakasta kapteeni Andrew Russelia (Paul Blackthorne). Kapteeni Russell päättää kostaa Bhuvanin röyhkeyden koko Champanerin kylälle haastamalla maalaismoukat pelaamaan brittisotilaiden kanssa krikettiä, tuota engelsmannien pelien aatelista. Russell on varma, että intialaismiehet eivät tiedä kriketistä mitään, sivistymättömiä villejä kun ovat. Russell haastaa Bhuvanin pelaamaan kovin panoksin. Jos britit voittavat, maakunnan kaikki kylät joutuvat maksamaan kolminkertaisen lagaanin. Jos intialaiset voittavat, koko maakunta vapautuu veroista kolmeksi vuodeksi.Veto on houkuttava, joten Bhuvan suostuu.

Tähän mennessä elokuvan esileikkeihin on kulunut tunti. Lagaan kestää yhteensä 3 tuntia 44 minuuttia. Intialaiset elokuvat kestävät yleensäkin kolmisen tuntia, joten Lagaan ei ole poikkeus. Toisin kuin Suomessa, Intiassa pidetään elokuvan keskellä 5-10 minuutin taukoja, pieniä väliaikoja. Siten yleisön mielenkiinto saadaan pidettyä virkeänä, eikä välttämättä persuksetkaan puudu istumisesta. Ja siten elokuvasta saadaan luotua myös näyttämöteatterin kaltainen Kokemus.

Intialaisissa elokuvissa musiikilla on tärkeä merkitys. Sillä viedään tarinaa eteenpäin, ja usein tarinan merkittävimmät käänteetkin kerrotaan lauluin. Näin tekee myös Lagaan. Kunniaksi Lagaanille voidaan laskea, että intialaislaulujen sanat on käännetty suomeksi. Kiitos! Myös massiiviset ja seksuaaliset intialaisrytmit hypnoottisine rumpuineen, sitroineen ja symbaaleineen kihahtavat suoraan päähän ja lantioon.

[Lagaan]

Lagaanin kertojan äänenä on erinomaisen miehekäs näyttelijäveteraani Sir Amitabh Bachchan, joka näytteli pääosassa mm. elokuvassa Kabhi Kushi Kabhie Gham. Bhuvanina nähtävä Aamir Khan on syntynyt vuonna 1965 ja näytellyt lapsesta asti. Vaikka kokemusta on yli kolmenkymmenen leffan verran, Aamir Khan on Bhuvanin osassa ihmeen jäyhä ja eleetön. Gauria, Bhuvaniin ihastunutta intialaistyttöä näyttelee Gracy Singh, joka on uusi elokuvakasvo. Hänkään ei ole karismaattinen, kuten elokuvan leading ladyn olisi syytä olla. Singhin parasta antia ovat kauniit tanssikohtaukset. Erikoismaininnan castista ansaitsee Gurania näyttelevä Rajesh Vivek. Hänen roolihahmonsa palavasilmäisenä, pitkätukkaisena ja kylähulluna poppamiehenä on klassisen kliseinen, mutta virkistävän hauska. Vivekia ilman Lagaan olisi suorastaan kiusallisen jäyhää meininkiä.

Ai, että miten tarina jatkuu? Ennalta-arvattavasti. Krikettiä harjoitellaan ja pelaillaan määrättömän pitkäveteisiä aikoja, välillä tanssitaan ja lauletaan, sekä kyhätään romanssinpoikasta. Ainoat kohtaukset, mitkä Lagaanissa tuntuu tehdyn katsojalle asti näkyvällä verevällä antaumuksella, ovat krikettipelin vaiheet, joissa intialaisilla on sisälyöntivuoro. Niissä on verta, hikeä ja kyyneleitä.

Intiassa on tehty viime aikoina hyviä elokuvia. Nähtyäni loistavan sukudraaman Kabhi Kushi Kabhie Ghamin odotteeni Lagaanille olivat korkealla. Halusin pitää Lagaanista. Mutta voiko kriketin peluusta ja verojen maksamisesta kertova elokuva olla kiinnostava? Ei valitettavasti. Ellei sitten satu pitämään kriketin peluusta ja verojen maksamisesta.

Lagaanin ensi-ilta on 27.9.2002.