Locke

/ GENRE ENSI-ILTA 16.05.2014 TÄHDET

Pitkän työpäivän päätteeksi rakennustyömaa alkaa tyhjentyä. Yksi miehistä lähtee autollaan kotimatkalle, mutta valo-ohjattuun risteykseen päästyään hän tekee pienen epäröinnin jälkeen päätöksen. Tutun kotiin vievän reitin sijaan hän kääntyy päinvastaiseen suuntaan kohti tuntematonta kohtaloa. Alkaa Ivan Locken kohtalonyö.

Locke kuuluu niihin elokuviin, joista olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa, mutta toisaalta siitä on todella vaikea kertoa mitään paljastamatta uudelle katsojalle liikaa sen salaisuuksia. Päällisin puolin siinä ei tapahdu juuri mitään Locken ajaessa kohti Lontooja ja käydessä läpi puhelun toisensa jälkeen. Silti siinä tapahtuu koko ajan ja päällekkäin vaikka mitä, ja katsoja suorastaan pidättää hengitystään tapahtumia seuratessaan. Parhaimmillaan katselukokemus on, kun elokuvasta tietää mahdollisimman vähän.

Ivan Locke on arvostettu rakennustyömaiden työnjohtaja, joka on erityisesti kunnostautunut betonivalutöiden valvonnassa. Kohtalokkaana yönä hän lähtee matkaan työmaalta, joka valmistautuu aamulla odottavaan siviilirakentamisen puolella suurimpaan betoniperustusten pystyttämiseen. Kotona häntä odottaa tv:ssä esitettävää jalkapallo-ottelua katsomaan Katrina-vaimosta ja kahdesta pojasta, Eddiesta ja Seanista koostuva perhe. Kun Locke parin tunnin ajomatkan jälkeen on perillä määränpäässään, hänellä ei välttämättä enää ole työtä, kotia eikä perhettä – ja kaikki vain siksi, että Locke haluaa ottaa vastuun tekemästään virheestä ja hoitaa asiat niin kuin hänen mielestään on oikein.

Helpointa on aloittaa Locken purkaminen kehumalla sen teknistä toteutusta. Ensinnäkin käytännössä yhteen henkilöautoon sijoittuva elokuva näyttää todella hienolta. Siinä on tapahtumiin sopivaa klaustrofobista tunnelmaa, mutta silti sen kylmästi soljuvissa keinotekoisissa valoissa on oudon ahdistavaa kauneutta. On mielenkiintoista, että kuvaaja Haris Zambarloukos on aikaisemmin tehnyt sellaisia elokuvia kuin Mamma Mia! ja Thor.

Zambarloukosin mekaanisesta autoliikenteestä lähes orgaanista tekevän kuvauksen ohella puolitoistatuntisen elokuvan toimivuus on pitkälti Steven Knightin ohjauksen ja Justine Wrightin leikkauksen ansiota. Vähemmän tarkalla otteella autolla ajamisesta olisi tullut täytekuvilla paisuteltu tylsyys, joka ei pitäisi otteessaan läheskään niin hienosti kuin Locke parhaimmillaan.

Ennen kaikkea Locke on kuitenkin Tom Hardyn riemuvoitto. Hardy on tunnustettu erinomaiseksi näyttelijäksi jo ennen kuin hän muutama vuosi sitten löi itsensä läpi myös suuremman yleisön elokuvissa – käytännössä Christopher Nolanin Inceptionissa ja sittemmin Nolanin Batman-trilogian päätösosan Banena. Jos hän pystyy varastamaan elokuvan Christian Balelta naama maskin peitossa, on helppo kuvitella, mitä hän tekee ollessaan käytännössä ainut elokuvassa näkyvä ihminen.

Ivan Locken roolin olisi helposti voinut vetää yli. Hardyn käsissä roolista tulee monisärmäinen ihminen, joka ei edes yritä päästä yleisön suosioon. Lockesta ja hänen ratkaisuistaan ei välttämättä pidä, mutta niitä ymmärtää. Hän pitää monia lankoja käsissään autossaan istuessaan, ja nykii niitä näennäisen rauhallisesti pitääkseen taakseen jättämänsä maailman koossa, vaikka on itse millä hetkellä hyvänsä murenemassa palasiksi. Pienin vedoin yksinkertaisista asioista tulee monimutkaisia; missä vaiheessa toisten puolesta uhrautumisesta tulee suurinta itsekkyyttä?

Locke on jännittävä olematta jännäri ja koskettava olematta draama. Huonossa vireessä katsottuna se saattaa pelkistyä vain BMW-tuotemainokseksi, mutta sopivan vastaanottavaisessa tilassa se jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa.


Aiheeseen liittyvät elokuvat