Mansikkamaa

GENRE ENSI-ILTA 24.11.2017 TÄHDET

Aluksi yhteiskunnallisesti kantaaottavalta draamalta vaikuttavasta teoksesta kuoriutuu mainioiden uusien kykyjen kannattelema lämmin nuorisoelokuva.

Teini-ikäinen puolalaispoika Wojtek poimii mansikoita suurella ruotsalaisella maatilalla. Hän on matkustanut syrjäiselle paikkakunnalle Itämeren rannalla Etelä-Ruotsissa vanhempiensa kanssa. Perhe asuu pienessä asuntovaunussa muidenkin Puolasta saapuneiden, ympäri Ruotsia satokauden mukaan vaeltavien työntekijöiden yhteisössä.

Mansikoita poimivien työläisten marjakoreja arvioi ja punnitsee tilan tympiintynyt Anneli-tytär, jota ei kiinnosta luoda työläisiin minkäänlaista kontaktia, ei edes katsesellaista. Eräänä lämpimänä kesäiltana kummankin illanvietto lähimmässä isommassa asutuskeskuksesssa menee tahollaan vähän mönkään, ja erinäisten käänteiden jälkeen he taittavat pitkää paluumatkaa kahdestaan.

Nuoret tutustuvat sen verran, että antautuvat jatkossakin juttusille, ja heidän välilleen syntyy salainen ystävyys. Hiljalleen se kuitenkin tuntuu kasvavan joksikin vahvemmaksikin yhteydeksi, kunnes kumpikaan ei enää tiedä missä mennään.

Wojtekin vanhemmat, äiti eritoten, haluavat pojalleen parempaa tulevaisuutta kuin lanttien perässä muiden pelloilla raataminen. He kannustavat tätä valmistautumaan yliopisto-opintoihin. Annelin vanhemmat ovat tytärtään suojelevia mutta samalla ennakkoluuloisia poroporvareita. Hänen kaveripiirinsä koostuu etuoikeutetuista nuorista, jotka katsovat siirtotyöläisiä nenänvarttaan pitkin vanhempiaankin avoimemmin.

Tv-sarjoja, lyhytelokuvia ja dokumentteja tehneen Wiktor Ericssonin esikoisfiktio onnistuu draaman keinoin pureutumaan johonkin yhteiskunnallisesti merkittävään. Siirtotyöläisyys rinnastuu nykypäivän orjuuteen, jossa hiluilla raatavat ihmiset ovat tilallisten omaisuutta, jota voi vaikka tarvittaessa ”lainata” naapurille. Perustelut ylimielisyydelle osoittautuvat näkökulmakysymyksiksi. Hienoissa taloissa asuvat nyrpistelevät nenäänsä ”saastaisille” leireille, mutta puolalaiset katsovat, että kun heiltä evätään mukavuudet, niin miksi heidän pitäisi ympäristöäkään huoltaa. Surullisimmalta tuntuvat havainnot siitä, että aina löytyy vieläkin huonommassa tilanteessa olevaa halpatyövoimaa ja pohjallakin vallitsee valta-asetelmia tukeva arvohierarkia.

Yhteiskunnallisuus on kuitenkin vain taustaa Wojtekin ja Annelin haparoivalle suhteelle. Kumpikin on omalla tavallaan jumissa omassa ympäristössään tietämättä kuitenkaan mitä itse oikeasti haluaa. Veto toista kohtaan on vahva, mutta silti sen lopullinen tunnustaminen on yhtä vaikeaa kuin muutenkin omasta tulevaisuudesta päättäminen.

Staszek Cywka ja Nelly Axelsson ovat mainioita tuoreita kasvoja. Heissä on sopivaa uhmakkuutta ja herkkyyttä kanavoimaan nuoria, jotka jo tiedostavat maailman epäoikeudenmukaisuuksia, mutta eivät vielä ole sulkeneet mieliään myös sen mahdollisuuksilta. Mansikkamaa ei ehkä uhkaa elokuvan merkkiteosten asemaa, mutta juuri pääosanesittäjiensä ansiosta se on mitä mainioin nuorten elokuva, vaikka sen aihepiiri ja ulkoasu arkisuudellaan muuta vihjaisivatkin