Rule (Chase Stokes) kärsii. Kärsii ja tatuoi seksikkäitä nuoria naisia, ryyppää iltaisin ja harrastaa paljon irtosuhteita. Syy sille, miksi hän niin kärsii, juontuu hänen autonsa taannoisesta syöksymisestä tieltä rotkoon, mikä johti hänen veljensä kuolemaan. Rule syyttää itseään veljensä kuolemasta, ja niin muuten syyttävät myös hänen vanhempansakin. Niinpä yhteiset perheateriat tuppaavat päättymään nopeasti riidan merkeissä.
Välittäjänä Rulen ja hänen perheensä välillä toimii rikkaassa perheessä kasvanut Shaw (Sydney Taylor), joka on aina ollut rakastunut Ruleen, mutta johon Rule on aina suhtautunut kuin pikkusiskoonsa. Mutta sitten kerran hieman lipsahtaa, eikä Rulen ja Shaw’n välinen suhde ole enää entisensä.
On vaikea uskoa, että elokuvan takana on näyttelijänä paremmin tunnettu ohjaaja Nick Cassavetes, jonka filmografiasta löytyvät muun muassa jo jonkinlaisen kulttimaineenkin saanut romanttinen draama The Notebook – Rakkauden sivut ja karu rikoselokuva Alpha Dog. Nyt hän on, jostain kummasta syystä, tarttunut Jay Crownoverin Marked Men -kirjasarjan yhteen osaan.
Tuloksena on huonosti kirjoitettu, surkeasti näytelty ja heikosti ohjattu melodraama, joka saattaa sopia parhaiten korkeintaan varhaisteinityttöoletetuille. Elokuva on kuvattu Bulgariassa, ja se näkyy väärällä tavalla taustalla, jos tarkoituksena on ikään kuin olla Yhdysvalloissa.
Samaa oli nähtävissä myös joissain After-elokuvasarjan osissa. Käsikirjoittaja Sharon Soboil on itse asiassa vastannut parista samanoloiselle yleisölle suunnatusta After-elokuvastakin, ja tähän sarjaan Marked Men -tekele parhaiten tarinallisesti ja tasollisesti vertautuukin. Nähtäväksi jää, onko sille odotettavissa yhtä monta jatko-osaa.
Hannu Liekso
Marked Men -elokuvan traileri
