Tällä hetkellä on menossa kova luontodokumenttibuumi. Myös Matka merelle pyrkii Metsän tarinan ja Järven tarinan vanavedessä kohti suurempia yleisöjä. Ikävä kyllä Suomenlahdesta kertova Matka merelle ei ole läheskään yhtä maaginen ja runollinen kuin edellä mainitut, huikeita katsojamääriä saaneet menestysdokumentit.
Matka merelle -dokumentin suurimmat ongelmat löytyvät sen tuotannolliselta puolelta. Elokuva on kuin yläasteen biologian tunnilla näytetty hieman ylipitkä opetusvideo – paitsi jostain kumman syystä dokumentti ei esittele kaikkia eläimiä, vaan olettaa, että katsojat tuntisivat lajit jo entuudestaan. Osa ärsyttävyyden taakasta kaatuu myös musiikin päälle, sillä tunnelmaa yritetään luoda lähinnä hissimuzakilta kuulostavilla pianopimputuksilla. Budjetin vähyys näkyy ja kuuluu ikävällä tavalla kautta elokuvan.
Dokumentissa vieraillaan muun muassa pietarilaisessa hyljeparantolassa. Välillä katsojat pääsevät Suomen ympäristökeskuksen omistaman tutkimusalus Arandan kyytiin, jonka mukana tutustutaan Suomenlahden pohjavesiin ja meren tilaan. Nämä ovat oikeastaan elokuvan kiinnostavimpia palasia. Erityisesti hylkeenpoikaset ovat todella sööttejä. Myöskin sukeltelevat alliparvet synnyttävät tahatonta hupia.
Muuten Matka merelle kulkee ohjaaja Jouni Hiltusen ja poikansa Samun matkassa pitkin Suomenlahden rannikkoa. Välillä tutkitaan laajoja lintukuolemia ja muulloin ihastellaan komeita näkymiä sekä pohditaan luonnossa tapahtuneita muutoksia.
Matka merelle on puutteistaan huolimatta siinä mielessä tärkeä dokumentti, että se kertoo ajankohtaisista ja vakavista aiheista. Suomenlahti on saastunut. Todella saastunut. Vaikka Arandalta saadut tuoreet tutkimustulokset valavatkin hieman uskoa huomiseen, niin meremme tulevaisuus on silti kovin hataralla pohjalla. Ei auta, että yksistään Suomi osallistuu talkoisiin, vaan meri tarvitsee jokaisen rannikkomaan apua, jotta pieni murtovesialueemme säilyisi elinvoimaisena myös tulevaisuudessa.
Dokumentti antaa hieman toivoa jopa toivottomalta kuulostavan taakan edessä. Se ei pyri kaunistelemaan asioita, vaan toimii hienovaraisena avunpyyntönä. Kannattaa suunnata teatteriin, mikäli luontoasiat ovat lähellä sydäntä, sillä ei näitä dokumentteja kuitenkaan ikuisuuksiin asti nähdä.