Megamind

22.12.2010 21:47
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.12.2010

Liian hyveelliseen ja suoraselkäiseen hahmoon on vaikea samastua. Elokuvan päähenkilöksi sopii paremmin hieman kieroutunut ja luonnevikainen hahmo. Ärsyttävän kiltti ja kaikkien rakastama Metro Cityn suojelija Metromies jää pieneen osaan tämän arkkivihollisen, rikollisnero Megamindin ollessa tuoreen animaatioseikkailun päähenkilö. Megamind kokee alemmuuskompleksia pepsodent-hymyä laukovaa lihaskimppua kohtaan.

Pohjimmiltaan melko hyväntahtoinen Megamind virittelee muka-vaarallisia juonia Metromiehen pään menoksi huvikseen. Kun hänen tuorein suunnitelmansa vastoin kaikkia odotuksia onnistuu, vihulainen on itsekin aivan ällikällä lyöty. Millainen tuleekaan Metro Citystä, kun roisto saa kerrankin tehdä oman massiivisen päänsä mukaan?

Megamindin idea perustuu melko selkeästi sarjakuvasivuilta tutun Teräsmiehen ja Lex Luthorin vastakkainasettelun päälaelleen kääntämiseen. Hahmot jäävät tämän myötä osin myös liian arkkityyppimäisiksi. Megamindin häijyyttä pohjustetaan tosin alkukohtauksissa, joissa hyvää tarkoittava pikkunero ajautuu kateudesta ja olosuhteiden ajamana tielle, jossa hän saa enemmän hupia rikollisista suunnitelmista kuin ikätovereidensa seurasta. Ajan mittaan hän tietenkin saa opetuksen järjestyksen ja ystävällisyyden tärkeydestä.

Megamindin hahmon ytimessä on alkuperäisäänenä kahjoutta kanavoiva improvisaation mestari Will Ferrell. Ferrellin täysin päättömät sutkaukset eivät oikein sovellu käännettäviksi, ja suomeksi esimerkiksi selitys äidin tuhkille puhumisesta kuulostaa omituiselta ja hieman makaaberilta. Suomenkielinen dubbus on muutoin ihan toimivaa.

Megamind on DreamWorksin animaatiostudion tuottama animaatio. Studiota on syytetty jo pitkään tuttuun kaavaan perustuvien animaatioseikkailujen syytämisestä valkokankaalle tuon tuosta. Megamind onkin jo studionsa kolmas elokuva tänä vuonna, Kuinka koulutat lohikäärmeesi ja Shrek ja ikuinen onni -elokuvien jälkeen, kun sen pahin kilpailija Pixar tuottaa yhden elokuvan vuodessa. DreamWorksin elokuville tyypilliset popkulttuurivitsit ovat Megamindissa vahvasti läsnä. Elokuvassa parodioidaan mm. lukuisia supersankarielokuvia. Näistä esimerkiksi Marlon Brandon Superman-elokuvan roolihahmon yllättävä ilmaantuminen on aidosti hauskaa, mutta useimmiten vitsailu vaikuttaa vain vaivaannuttavalta yleisön kosiskelulta. Koska nyt on lähtökohtaisesti lähdetty tekemään poikien elokuvaa, on otettu mallia Iron Manistä ja koostettu klassisesta rockista koostuva ääniraita. Taustalla pauhaa mm. AC/DC, Guns ’N Roses ja Ozzy Osbourne. Elokuva päättyy tutusti ja turvallisesti vaivaannuttavaan ja tulevaisuudessa todella aikansa eläneen näköiseen tanssikohtaukseen.

Paavo Ihalainen

Tähdet: ★★

Megamind – Traileri




Filmtrailer.com

Lisää luettavaa