Kiehtovalla huopa-animaatiolla ja sekatekniikalla toteutettu Muumi ja Vaarallinen juhannus herättää alkuperäissarjan eloon uusin äänin. Yksi Tove Janssonin hauskimmista muumikirjoista nähdään tunnelmallisena elokuvana, jossa vihainen luonto ja lempeä muumiperhe kohtaavat. Käsikirjoitettu dialogi ei aina kohtaa muumi-ideologian perimmäistä henkeä.
Tove Janssonin 1950-luvun lopulla kirjoittama Vaarallinen juhannus napsahtaa tehokkaasti nykypäivän vihaisen luonnon teemakehykseen. Muumilaaksoa ravisuttaa valtaisa, tulivuoren aiheuttama tulva, joka ajaa muumitalolaiset pois kodistaan tuntemattomille vaaran vesille. Ja sepä on muumiperheestä kerrassaan ihastuttavaa!
Vaarallisesta juhannuksesta tehtiin 1978–1982 puolalais-tsekkiläinen animaatiosarja, jonka suunnittelussa Jansson oli vahvasti mukana. Nyt sarjasta on koottu restauroiden kokopitkä elokuva, jossa on tuliterä kotimainen käsikirjoitus ja dialogi. Tätä on odotettukin. Alkuperäinen huopa-animaatio on aivan muuta kuin japanilainen muumilaaksotarinointi. Jo upean ja elävän seka-animaation yksityiskohtien ihmettely viihdyttää pitkään.
Alkuperäisessä Vaarallisen juhannuksen animoinnissa ei ollut lainkaan dialogia. Niinpä uuden version vuorosanat tuntuvat osin päälle liimatuilta, sillä jo kuva kertoo tarpeeksi. Dialogi ei myöskään aina kuulosta muumin suusta tulleelta – mutta tässä liikutaan toki vahvasti makumieltymysten parissa. Outi Alasen Pikku Myy viljelee latteuksia: ”Nyt otti ohraleipä!”, ”Meidät hukka perii!” – ja Myy ilman Elina Salon ääntä on jotenkin väärä. Janssonin Muumien lakoninen huumori ei myöskään ole kovin vahvasti esillä, eikä juonen pirstaloitumista hallita yhtä huolella kuin itse kirjassa.
Animaatio on silti tunnelmallinen ja marssittaa esiin tutut hahmot, kuten turvallisen Muumimamman, seikkailunjanoisen Muumipapan, anarkistisen Nuuskamuikkusen ja innostuneen Muumipeikon, jonka rohkeutta makea jasperpääkkösääni ei onnistu ainakaan kokonaan pilaamaan. Ja totta kai tärkein on mukana: maukas ateria juuri oikealla hetkellä!