Muutoksii

3.4.2014 15:34
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 04.04.2014

Muutoksii on nuortenelokuva Herttoniemestä ja sen nuorisosta. Päähenkilöitä ovat 12-vuotiaat Antti ja Muhis, joiden elämä muuttuu, kun he torppaavat puhelinta varastavan rasistijuopon kalliolta mereen. Myöhemmin käy ilmi, että juoppo on paikallisten uusnatsinuorten isä, joten syntipukkia aletaan etsiä somaleista. Lienee oleellista tässä kohtaa mainita, että Muhis on tummaihoinen.

Kun keinotekoisen mustavalkoinen välienselvittely somalijengin ja rasistien välillä lähestyy, elokuvan kerronta pirstaloituu. Muhis katoaa jonnekin. Anttiin kokeillaan keskittymishäiriöiden vuoksi lääkkeitä, jotka rauhoittavat häntä liikaakin. Paetakseen tulevaa välienselvittelyä Antti alkaa kerätä rahaa myymällä lääkkeitään diilerille.

Päällimmäisenä mieleen jäävä sekava kokemus johtuu elokuvan käsikirjoituksesta, jossa ei priorisoida asioita. Juttuja nuorten elämästä heitetään valkokankaalle minkä ehditään, mutta kokemuksesta puuttuu näkökulma.

Päällimmäisenä teemana on rasismi, mutta aimo osan elokuvasta harppaa myös pureutuminen päähenkilön keskittymishäiriöön ja sen lääkitykseen. Elokuva ei tunnu missään vaiheessa raskaalta tai puuduttavalta, mutta kepeys antaa materiaalille tiettyä yhdentekevyyden tuntua.

Suomessa tehdään vähän nuortenelokuvia. Vastikään ilmestynyt Korso sai edellisessä Episodissa erinomaisen arvostelun. Asetelmansa puolesta Muutoksii tuntuu jonkinlaiselta Korson ja Leijonasydämen sekoitukselta, jossa on hyvin vähän omaa. Avoin loppuratkaisu tarjoaa elokuvalle helpon tien konfliktin ohi eikä ole moraalisesti ylentävä kuten vaikkapa Leijonasydämessä.

Näkökulman puute voi johtua myös pitkästä tuotantoprosessista. Ohjaaja Sami Laitinen on kypsytellyt ideaansa jo kymmenen vuoden ajan.

Alun perin Laitisen elokuva alkoi jonkinlaisena nuorisotyöprojektina, jota hän työsti herttoniemeläisten somalinuorten kanssa. Tarkoituksena oli korvata jengiytyneiden nuorten maleksiminen jollain kehittävällä tekemisellä. Osa aikuistuneista nuorista nähdään sivuosissa.

Kaunis ajatus, josta elokuva lähti liikkeelle, ei saisi kuitenkaan vaikuttaa arvioon. Muutoksii ei ole hyvä elokuva, mutta ainakin siitä on seurannut jotain hyvää.

Muutoksii -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa