Näin koulutat lohikäärmeesi 2

2.7.2014 10:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 04.07.2014

Vuonna 2010 ilmestynyt Näin koulutat lohikäärmeesi esitteli viikinkien ja lohikäärmeiden maailman. Cressida Cowellin kirjoihin perustuvan animaatioelokuvan sankari oli Hikotus-niminen poika, joka ystävystyi loukkaantuneen Hampaaton-lohikäärmeen kanssa. Näin koulutat lohikäärmeesi ansaitsi menestyksensä: se oli upeasti animoitu ja vauhdikas seikkailu mutta samalla myös koskettava ja syvällinen tarina. Jatko-osa Näin koulutat lohikäärmeesi 2 ei jää yhtään jälkeen – se on ehkä jopa parempi kuin ensimmäinen elokuva.

Ensimmäistä osaa ei kerrata mitenkään, vaan uusi tarina alkaa suoraan. Dvd:nä julkaistu televisiosarja antaisi valaistusta siitä, mitä ykkös- ja kakkososan välissä tapahtui, mutta ilman sitäkin kyytiin pääsee mukaan.

Hikotus on kakkososan alussa viitisen vuotta vanhempi ja jo nuori aikuinen. Paksua skottiaksenttia vääntävät viikingit ja hurjalta näyttävät lohikäärmeet elävät sulassa sovussa Berkin vuoristokylässä. Alussa esitellään urheilulaji, joka on kuin yhdistelmä Harry Potterin huispauskisoja ja Tähtien sota Episodi I:n galaktisia kilpa-ajoja.

Hengästyttävän hienon alun jälkeen nähdään Hikotus ja Hampaaton kahdestaan lentämässä meren yllä. Kohtaus on täynnä lentämisen riemua ja vapauden tunnetta. Hikotusta odottaa kuitenkin vastuullinen haaste. Hänestä pitäisi tulla isänsä, viikinkipäällikkö Stoickin työn jatkaja.

Hikotus ja Hampaaton kohtaavat lohikäärmeenpyytäjä Eretin, joka varustaa armeijaa miehelle nimeltä Drago. Siinä missä Hikotus ja hänen kylänsä asukkaat ovat rakentaneet molemminpuolisen kunnioituksen ja yhteistyösuhteen ihmisten ja lohikäärmeen välille, Drago pitää lohikäärmeitä villieläiminä, jotka eivät tarvitse inhimillistä kohtelua. Dragosta ja hänen armeijastaan tulee uhka Berkin kylälle.

Näyttämölle astuu myös mystinen lohikäärmenainen Valka, joka on vuosia sitten paennut viikinkikylästä. Valkasta tulee kuin varkain yksi kakkososan keskeisiä hahmoja.

Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvasarjalle on jo tekeillä kolmaskin osa, mutta kakkososa ei ole mikään välietappi tai pohjustusta trilogian päätökselle kuten on käynyt vaikkapa Spider-Man- tai Taru sormusten herra -elokuvissa. Se on täysin itsenäinen tarina, joka lentää omilla siivillään.

Elokuvassa on vauhdikkaita ja uskomattoman komeasti animoituja jaksoja, mutta siinä maltetaan välillä myös pysähtyä. Tarinassa ei millään tavalla aliarvioida nuoria katsojia tai tuputeta opetuksia, vaan se kannustaa ajattelemaan omilla aivoillaan. Näin koulutat lohikäärmeesi -tarinoiden henkeen kuuluu myös se, ettei niissä pelätä näyttää elämän väistämättömiä traagisia hetkiä. Ensimmäisessä osassa Hikotus menetti jalkansa, eikä hän menetyksiltä välty nytkään.

Elokuvan ainoa pieni puute on se, että tarinassa on melkeinpä liikaakin erilaisia aineksia ja käänteitä, mutta senkin voi kääntää rikkaudeksi. Näin koulutat lohikäärmeesi 2 tuskin kuluu useammallakaan katsomiskerralla.

Jussi Huhtala

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa