Non-Stop

/ GENRE ENSI-ILTA 21.03.2014 TÄHDET

Liam Neesonissa ja Samuel L. Jacksonissa on paljon samaa. Molemmista tuli suuria tähtiä vasta varttuneemmalla iällä. Molemmat ovat kuusikymppisiä mutta tekevät edelleen fyysisesti vaativia toimintarooleja. Molemmissa katu-uskottavuuteen ja kovanaamaisuuteen yhdistyy se, että roolihahmot ovat sympaattisia tyyppejä, joista on helppo pitää.

Nyt miehiä yhdistää sekin, että kumpikin on tehnyt matkustajakoneeseen sijoittuvan jännityselokuvan. Jacksonilla on Snakes on a Plane, Neesonin uutuus on Non-Stop. Elokuvia on tosin turha lähteä vertailemaan enempää. Siinä missä etukäteen hypetetty Snakes on a Plane petti yleisön odotukset, Non-Stop on pätevää toimintaviihdettä – pienellä varauksella tosin.

Taken tulee väistämättä myös mieleen. Neesonilla on taas koko ajan pyssy toisessa kädessä, kännykkä toisessa ja tytär mielessä. Eri tekijät ovat kuitenkin kyseessä, eikä nyt ole Luc Bessonia takapiruna. Elokuvan ohjannut espanjalainen Jaume Collet-Serra tunnetaan muun muassa kauhudraamasta Orpokoti ja psykologisesta trilleristä Unknown, jonka pääosassa Neeson näytteli. Neesonin roolihahmokin on onneksi erilainen kuin Takenissa. Takenin ex-agentti oli kirkasotsainen sankari, mutta Non-Stopin lentopoliisi on rasittuneen näköinen alkoholisti, joka on saanut potkut entisestä työstään ja lorottelee työaikana viskiä kahvikuppiin.

Neesonin esittämäBill Marks lähtee työmatkalle New Yorkista Lontooseen. Kovin pitkälle lento ei ehdi kestää, kun lentopoliisi joutuu tositoimiin. Hän alkaa saada tekstiviestejä kiristäjältä, joka vaatii tilisiirtona 150 miljoonaa dollaria. Jos rahoja ei tule, hän tappaa yhden lennolla mukana olevan henkilön 20 minuutin välein.

Lennolla on monia epäilyttäviä matkustajia. Marksin vieressä istuva Jen (Julianne Moore) on mukavan tuntuinen kanssamatkustaja, jonka kanssa syntyy keskustelua, mutta vähitellen naisen käytös alkaa vaikuttaa oudolta. Mukana on myös Marksin kollega, jolla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan vaan sellaisia, joita vedetään nenään. Näppärästä kännykkäinsinööristä on apua, mutta ehkä häneenkään ei kannata luottaa. Vai syntyykö kaikki vain Marksin vainoharhaisista epäluuloista, ja onko sankarimme tosiasiassa päästään sekaisin? Eihän se voi olla mahdollista, sillä häntä näyttelee Liam Neeson!

Trillerijuoni on yksinkertainen, mutta se toimii kuin lentokoneen vessa. Toimintaa on melko vähän, mutta sitä kaipaavat tuskin pettyvät, sillä tunnelma pysyy koko ajan intensiivisenä. Miinuksia tulee siitä, että tarinan uskottavuus on koko ajan koetuksella, ja pari tahattoman koomista hetkeäkin elokuvaan mahtuu. Kun myrkytyksen uhreilta pursuaa valkoista vaahtoa suusta, tulee hieman liikaa mieleen Hei me lennetään! -elokuvan kapteeni, joka valitsi ateriakseen kalaa.

Elokuvan kauneusvirheet antaa kuitenkin anteeksi, mikä johtuu paljolti siitä, että Liam Neeson nyt vain on niin pahuksen vakuuttava. Pisteitä täytyy antaa myös ohjaajalle, joka pitää kuoppaisen lentomatkan tukevasti ilmassa alusta loppuun.



Elokuvatraileri Filmtrailer.comin kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat