On helppo osoittaa hetki, jolloin arvokkaiden elämäkertaelokuvien konsepti muuttui tylsäksi: kun Walk Hard: The Dewey Cox Story ilmestyi. Erityisen vaikutusvaltainen oli kohtaus, jossa John C. Reillyn Johnny Cashia muistuttava uransa mokannut muusikko ottaa aikalisän ennen elämänsä tärkeintä keikkaa. Hermostunut manageri haluaisi tähden lavalle mahdollisimman pian, mutta häntä kehotetaan antamaan tälle aikaa: ”Dewey Coxin on pohdittava koko elämäänsä ennen kuin hän esiintyy.”
Se osui oikeaan: lähes kaikki viime aikojen elokuvat rikkaista, kuuluisista tai ainakin kuuluisan ongelmallisista on rakennettu samalla tavalla. Myöhemman uran avainhetken kehystämänä päähenkilö ajattelee turhankin usein koko elämäänsä, usein vielä kronologisessa järjestyksessä, ettei kukaan katsoja vain putoaisi kärryiltä. Mutta vaikka tanskalaisohjaaja Pernille Fischer Christensen ei välttämättä riko kaavaa – hän aloittaa 1980-luvulta, jolloin Alicia Vikanderin äidin Maria Fahl Vikanderin esittämä Astrid lukee pienten fanien kirjeitä ihmetellen kykyään tuntea lapset vaikkei itse ole enää sellainen – hänen näkemyksensä on huomattavasti kirkkaampi.
Todellista läsnäoloa valkokankaalla säteilevän Alba Augustin (Pernilla ja Bille Augustin tytär, nyt kun perhesuhteista alettiin puhua) avulla Christensen esittelee Astridin nuorena tyttönä. Pienessä kylässä uskonnollisten vanhempien valvovan joskin rakastavan silmän alla vielä Ericssonina tunnettu Astrid iloitsee työpaikasta paikallislehden sihteerinä. Nopeasti hän kuitenkin ajautuu suhteeseen paljon vanhemman (ja naimisissa olevan) päätoimittajan kanssa.
Kuulostaa simppeliltä, ja sitä se onkin. Vaikka englanninkielinen nimi Becoming Astrid tuntuu lupaukselta kasvutarinasta yhdeksi modernin maailman rakastetuimmista kirjoittajista, Christensen ei ole muutamaa viittausta Lindgrenin tekstien ylivertaisuuteen enempää kiinnostunut tämän koko elämästä – ainoastaan nuoruusvuosista. Luojan kiitos, sillä kerrankin katsoja välttyy huonoilta vanhusmaskeerauksilta.
Peppi Pitkätossun luojaa ei kuitenkaan esitellä sovinnaisena tai yllätyksettömänä, sillä ohjaaja käyttää aikaa paljastaakseen joitakin tämän varhaisen elämän kivuliaita yksityiskohtia, joita ei nykyisessä juorukeskeisessä maailmassakaan tunneta kovin hyvin. Koska Episodi välttelee juonipaljastuksia, todettakoon vain, että teini-ikäinen Astrid tekee vakavia virheitä mutta löytää tavan käsitellä niitä omalla tavallaan, niin tuskallista kuin se saattaa ollakin. Apunaan hänellä on skandinaavisia veteraaninäyttelijättäriä.
Kaunis kuvaus ja ääniraita horjahtelee paikoin jääräpäistä päähenkilöä enemmän tutun ja turvallisen puolelle. Silti Nuori Astrid on ilahduttavaa katsottavaa.