Olliver Hawk

Kun ihmisen elämässä totuus ja taru menevät niin sekaisin, ettei hänestä tehtyä elokuvaa kunnolla voi kutsua dokumentiksi, ollaan jonkin todella mielenkiintoisen äärellä.

7.2.2019 14:09
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 08.02.2019

Oletko koskaan kuullut Olavi Hakasalosta, taiteilijanimeltään Olliver Hawk? Hän oli Suomen tunnetuin hypnotisoija. Vaikka Hakasalo tuli tunnetuksi hypnoosiesityksistään, hän oli myös valtion vihollinen numero yksi, joka väitti toimineensa presidentti Kekkosen salaisena poliittisena aseena Veikko Vennamon SMP:tä vastaan.

Hakasalo oli kuin sekoitus amerikkalaisen Church of Satanin johtajan Anton Szandor LaVeyn psykodraamaa ja Pekka Siitoimen eksentristä kylähulluutta ilman natsismia. Hän oli myös Korean sodan veteraani ja futurististen aseiden kehittäjä Japanin hallitukselle. Tai siis tällaisen legendan värikästä elämää elänyt Hakasalo jätti itsestään jälkeensä.

Hakasalo syntyi vuonna 1930. Hänen isänsä oli kamreeri ja äitinsä postitoimistohoitaja jolla oli ennustajan lahjoja. Hakasalo kiinnostui hypnoosista jo nuorella iällä. 9-vuotiaana hän alkoi tutkia mesmerismin saloja. Lopulliset taitonsa hän väittää saaneensa Australiassa aboriginaaliheimon poppamieheltä 1950-luvulla. Hänestä tuli suosittu lavaesiintyjä.

Karismaattinen esiintyjä eli fiktion ja faktan sekoittamaa elämää, josta ei oikeastaan voi sanoa varmuudella mitään. Hienosti tehty dokumenttielokuva osaa kuitenkin kertoa sen, että Hakasalosta tuli valtion vihollinen ja häntä jahtasivat niin viranomaiset, skeptikot, kilpailijat, entiset vaimot kuin poliittiset vastustajatkin. Hakasalo kuoli lavalle vuonna 1988 kärsittyään pitkään terveysongelmiensä kanssa. Usea ihminen väittää kuitenkin nähneensä Hakasalon elossa vielä kuolemansa jälkeen. Tietenkin.

Ironista kyllä, vaikka Hakasalo pyrki varoittamaan ihmisiä hypnoosin voimasta, hän itse todellakin omien sanojensa mukaan toimi Kekkosen ”maagisena” avustajana, jotta liikaa valtaa saanut Vennamo saataisiin ulos poliittisesta pelistä. Vennamohan koki lopulta tappion Kekkosta vastaan. Hakasalon osuutta tapahtumiin ei tietenkään voi kuin arvailla.

Arthur Franckin ohjaama huikea dokumenttielokuva on kiehtova kurkistus pieneen kaistaleeseen suomalaista salatieteiden historiaa. Katsoja ei oikein voi edes olla varma kuka huijaa ja ketä. Kyseessä on niin uskomaton tarina, ettei tiedä uskoako edes dokumentin tekijöitä. Olliver Hawk oli kuitenkin aivan oikea hahmo, Hakasalo ihan oikea ihminen. Vai onko kaikki vain illuusiota?

 

Olliver Hawk -elokuvan traileri

Lisää luettavaa