Onnen kukkuloilla

GENRE , ENSI-ILTA 15.03.2019 TÄHDET

Ruotsalainen romanttinen draamakomedia kertoo vaivaannuttavan kankean tarinan viiden pariskunnan riutumisesta rakkauden ohdakkeisella tiellä.

Ruotsalaistenhan pitäisi onnistua aina kaikessa. No ei sentään, onneksi. Vaikka maa tunnetaan vankkana ja perinteisenä elokuvamaana, niin välillä karahtaa heilläkin karille oikein lahjakkaasti. Sinne upposi Onnen kukkuloilla (Lyckligare kan ingen vara) Tukholman saariston syvyyksiin oikein kunnolla.

Romanttinen draamakomedia kertoo viidestä eri-ikäisestä pariskunnasta, jotka kompastelevat romantiikan salakavalassa maailmassa alkukesäisessä Tukholmassa.

Ebba (Dilan Gwyn) on juuri saamassa lapsen, mutta jääkiekon Ruotsin mestaruus on katkolla ja ottelua pitäisi katsoa viimeiseen saakka, koska hänen miehensä Patrik (Filip Berg) pelaa ottelussa. Lopulta ei auta kuin lähteä kohti sairaalaa veljensä Rickardin (Adam Lundgren) saattelemana.

Kuinka ollakaan taksikuskiksi osuu yksi elokuvan päähenkilöistä: Robert (David Hellenius), joka haikailee urasta valokuvaajana sekä sattumalta tielle osuneen entisen heilan, nykyään New Yorkissa uraa tekevän näyttelijän Sofian (Helena Af Sandeberg) perään. Mukana on muun muassa koiraansa taluttava eläkeläismies Ulf (Kjell Bergqvist), Robertin poliisivaimo Josefin (Sanna Sundqvist), kätilö Maria (Celie Sparre) ja niin edelleen.

Kaikkien näiden parien tarinat ja kohtalot limittyvät jollain tapaa. Niin ovat kaikessa viisaudessaan elokuvan ohjaajan ja käsikirjoittajan Staffan Lindbergin aivoitukset päättäneet. On katsojasta kiinni, ovatko hänen ratkaisunsa neronleimauksia vai keinotekoisen pakotettuja. Itse kallistun vahvasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Lindberg luo parien välisen draaman kuin tyhjästä. Alkusysäyksenä on usein tunne, jota ei kehtaa sanoa ääneen, vaan henkilö ryhtyy suoltamaan valkoisia valheita huonoin seurauksin. Sitten kärsitään ja riudutaan, kunnes asiantila ratkeaa näppärästi kuin itsestään.

Romanttinen draamakomedia ei voi olla erityisen onnistunut, jos henkilöistä ei jaksa välittää, sen romantiikka on yhdentekevää, draama epäkiinnostavaa ja komedialliset osat vaivaannuttavia. Sitä paitsi jokainen niin Ruotsissa kuin Suomessa tietää, ettei jääkiekon MM-kisoja pelata alkukesästä vaan keväällä ja että Frölunda on göteborgilainen eikä tukholmalainen joukkue.