Tarina käynnistyy hyvin tavallisesta asetelmasta: kiva ja sentimentaalinen nörtti rakastuu koulun rämäpäiseen ja arvoitukselliseen kaunottareen. Quentin on asunut lumoavan Margo Roth Spiegelmanin naapurissa lapsesta asti, mutta iän karttuessa leikkikaverit ovat kulkeneet eri polkuja.
Nat Wolff (Palo Alto, Tähtiin kirjoitettu virhe, Stuck in Love) on valloittava ihastuneena kaihoilijana, joka on viettänyt järkevän ja tottelevaisen nuoruuden. Quentin elää pikkuruisella, siistillä mukavuusalueella, eivätkä hänen parhaat ystävänsä, pellen roolin omaksunut Ben ja asiallinen Radar, ole hekään sieltä kovin usein poistuneet. Margo (supermalli Cara Delevigne) on toista maata: kaikkien silmissä kiehtova, kesytön ja mystinen tyyppi, joka tekee mitä tahtoo ja häipyy usein omille seikkailuilleen.
Ohjaaja Jake Schreier esittää Margon melkeinpä nokkavana erikoisuudentavoittelijana, mutta se sopii kuvioon. Odotettavissa on, että onnekas nörtti joko päätyy yhteen unelmien tyttönsä kanssa tai havahtuu siihen, että olemassa on joku vielä ihanampi ja aidomman tuntuinen.
Kaikki muuttuu, kun Margo kutsuu Quentinin mukaansa öiselle kostoretkelle jekuttamaan petollista ex-poikaystävää. Margo päästää Quentinin lähelleen, mutta katoaa jäljettömiin seuraavana aamuna. No, ei aivan jäljettömiin – Quentin alkaa kerätä tytön jättämiä vihjeitä ja aikoo etsiä tämän tunnustaakseen rakkautensa. Hyvästi, mukavuusalue. Tervehdys, elämä.
Paper Towns perustuu John Greenin nuorten aikuisten romaaniin Arvoitus nimeltä Margo. Elokuvan käsikirjoittajat Scott Neustadter ja Michael H. Weber sovittivat valkokankaalle myös Greenin edellisen kirjafilmatisoinnin Tähtiin kirjoitettu virhe, josta tuli monet katsojat lähes kuiviin itkettänyt hitti. Paper Townsissa on samaa sujuvuutta ja hauskuutta huolimatta ylettömän turvallisista puitteista. Lisäksi elokuvaan on piilotettu herkkupala, Tähtiin kirjoitetun virheen siloposki Ansel Elgort pienessä sivuroolissa.
“Paper towns” on englanninkielinen nimitys kartoissa esiintyville valekaupungeille. Kaupungit, jotka ovat olemassa vain paperilla, liittyvät elokuvan tapahtumien kulkuun, mutta myös tarinan opetukseen. Kuvitelmat ihmisistä ja elämästä osoittautuvat usein pelkäksi paperiksi. Onneksi Quentin löytää paperien takaa yhtä sun toista todellista, ja vieläpä Vampire Weekendin ja The War on Drugsin kaltaisten orkesterien säestämänä.
Paper Towns alkaa söpönä high school -elokuvana ja etenee jonkin aikaa salapoliisijuonella, mutta muotoutuu lopulta nuoruuden intoa pursuavaksi road tripiksi. Greenin tarina ja Schreierin ohjaus yhdistelevät karikatyyrejä, kliseitä, taianomaisuutta ja tunnistettavuutta. Lopussa niskaan sataa ripaus kylmää realismia – Paper Towns on ensiluokkainen feelgood-elokuva, sillä riemu ja haikeus kohtaavat koko lailla sopivassa suhteessa. Kuten asiaan kuuluu, Quentin ja hänen toverinsa eivät ole reissulta palatessaan enää lapsia.